Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Minun tuatto

Bunukoile died'oi oli kaikis paras da armahin // Kuva: Jelena Filippova

Kirjuttua tämä jo ammui oli mieles. Ga en tiedänyh kui da midä pidäy kirjuttua. Varain vikse ku kirjutus ei rodei moine, mittumannu sil pidäs olla. Väheksin vie omua kirjuttajan neruo. Da tottu sanuo duumaičin, ku ylen vähän tiijän omas tuatas. Duumaičin pagizutan t’outua, tuatan sizärdy, da muamua, anna hyö juohatellah, midä konzu oli heijän elokses. Ga ollougo se tärgei? Voinhäi kirjuttua, midä iče tiijän tuatas, midä näen da ellendän hänes kui ristikanzas. Händy parembuahäi minuh niškoi nikedä ei olluh.

Ruado andoi vägie

Tuatto oli ylen ruadai. Häi oli korgiesti opastunnuh, äijän tiedäi da maltai ristikanzu. Lienne ku ruadanuh, ga ruadanuh kunnolleh. Pani äijän vägie omah ruadoh, toiči duumaičen liijakse kai. Ei žiälöinnyh iččie. Čakkailin händy sendäh, ga toizin häi eigo voinnuh, eigo maltanuh. Ruavos, konzu pidi, konzu midägi rodih, ga oli yöt dai päivät. Konzu kai hyvingi oli, huogavopäivin, muite kävyi kaččomah kui kai on. Ruado oli hänele tärgei, häi ei voinnuh olla ruadamata.

Mustan kui äijy hyviä mieldy oli hänel, konzu häi tuli järilleh ruadoh Koneh. Sel’hoztekniekas, kudamas sit tuli Kone, tuatto ruadoi enimät vuvvet. Tämä ruado, tämä laitos sanozin oli hänele ku nelläs lapsi rouno, kudamua häi suvaičči, kudaman periä hänel vaččua tuskai, kudamattah häi iččie ei ni smiettinyh. Se andoi vägie hänele, se vikse oli kaikis suurin dielo.

Anuksen čupul tuattua tietäh da mustetah äijät. Kunnivoijah hyvänny da kunnon ruadajannu. En rubie löyhkämäh, sit kaikes parembi anna sanotah rahvas, kenenke minun tuatal puutui ruadua. Minule ičel, konzu pagizen tädä, mindählienne juohtuu mieleh yksi tuatan pagin telefonas.

Ruavos midälienne rodih, se probliemu pidi järgieh sellittiä, huogavopäiväh kaččomattah. Tuatto soitti erähäl ruadajal, sanoi: pidäy tulla ruadoh. Se mies nikui ei tahtonuh, väčki midälienne vastah. Tuatto painoi omua dai jälgimäi sai händy omah puoleh. Minä konzu kuulin sidä, duumaičin: kuibo rahvas voijah muga ruadua, sanuo tuatale “ei”, konzu häi iče nikonzu nikelle nikerdua muga ei sanonuh. Konzu pidi ainos autoi, luadi da ruadoi kai, midä kyzyttih. Ga se soitto oli harvoi moizii soitandoi. Muite ainos vai hyviä kuulin da tässäh kuulen omas tuatas. 

Se pagin painui mieleh vikse sendäh, ku iče toiči viäritän iččie. Nuorembannu olles toiči en kuunnelluh tuattua, laškistelimmos. Ga se nuoruttu dai mielettömytty vai. Nygöi kai olis toizin.

Kolme lastu, nelli bunukkua

Myö lapset olimmo tuatan ämmätettävät da äbäzöittävät. Meidy häi ylen äijäl huoli da zobotti, kuibo rubiemmo elämäh olemah. Konzu meil midägi pahoi rubei menemäh, ga enämbi meidy hänel oli pahua mieldy. Häi muitegi joga dielon, joga pahan mielen otti iččehes. 

Harvah kävyin kodih, en ainos piässyh. Ezmäi pidi opastuo, sit ruadua. Nygöi žiälöičen. Tänäpäi toinah vie harvembah ajelen, ga se jo toizen periä. Tulet kodih, joga kerdua konzu rubiet autobusas heittymäh, mugai kurkoi kulkuh nouzou da kyynälet silmile. Ei nävy tuattua vastuamas. Häi joga kerduahäi kävyi suattamah da ainos tuli vastah.

Hyvä ku sit telefonat roittih. Joga aigua sai soittua. Muamo mustelou: tuatto ehtäl ruadau kai ruavot, ottau sit telefonan, sanou: nygöi zvonin Lenal. Konzu sanoi sen, ga rožis kai muutui. Silmii myö nägyi, kui suvaiččou da on ylbei omas lapses.

Mustan, konzu tulin kodih jälles tutkindoloi huogavumah, ga jo vägi palan kodissah astuimmo, tuatto ni kyzy ei, kuibo tutkindot mendih. Minä suutuksis rouno sanon: “Midäbo et ni kyzy, kuibo tutkindot mendih?” “Ga tiijänhäi kai hyvin on, toizin sinul ei ni voi olla”. En jo suuttunuh sendäh, nareko kyzyin. Toinah oli hyviä mieldy kuulta se.

Oigieh eliä

Tuatto oli oigei ristikanzu. “Konen” ruadajat kirjutettih hänes: “Viktor Petrovič oli hyväsydämelline ristikanzu. Ruadoi äijän, eigo ičele čestii eččinyh, eigo hyödyy, eigo kiitändiä vuottanuh, a kiittiä, suvaija da  kunnivoija händy oli mis.” Parembi toinah ni sano et.

Tuattua ainos mustelen. Tänäpäi rubien ku liijakse hyväkse menemäh libo pitkysižälikse heityn, ga kerras rouno tuatan sanat kuulen: “Aiga olet oksu! Heitä vellin! Alevu!”. Ei häi nikonzu minuu čakannuh, ei ni sanonuh nimidä pahua. Se minä vie toiči opin opastua händy, sanoin ku ei sua joga toizenke hyvin olla, kui häi on. Ga en olluh oigies. Se tuatto oli oigei.

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Lugijan mielii
Partn`ourat