Yhtehine karjalan kieli: pidäygo vai ei pie?

“Oman Muan” ammuine kirjuttai da kannattai, Suomen puolel eläi karjalaine Martti Penttonen omas kirjutukses, kudai oli painettu tämän vuvven Taival-almanakas, uvvessah ottau yhtehizen kirjukielen paginale. Painammo hänen kirjutuksen palazii, kuduat koskietah yhtehisty karjalua:

* Kieli kandau kul'tuurua. Nygymuailmas kieli ei elä kirjukielettäh. Ilmai opastussistiemua, yhteiskunnallizii palveluloi, ruaduo omal kielel, oma kieli jiäy tarbehettomakse da rubieu häviemäh. Kielen kel häviey vuozituhanzien aigah suittunuh kul'tuuruperindö. Kielen bokkah puuttumine rippuu poliittizes vallas, ga vie enämbäl se rippuu iče rahvahas, kudai kehitti tämän kielen da kul'tuuran, kudai eläy senke da sidä puolistau.

Suhteh omah kieleh on jogahizel da jogahine kaiken aigua luadii piätöksii kieleh näh, sen hyväkse libo sidä vastah, jogahine omas roulis da omah luaduh. Paistago karjalakse paginkanzan kel, kudai sidä kudakui maltau? Siirdiägo kieli nouzijale sugupolvele? On suurii kyzymyksii, kudamat pidäy kerran yhtes piättiä da sen piätöksen kel eliä. Yksi suurimii moizii piätöksii on kirjukielen luajindu. Se pidäy hyvin duumaija. On piettävy mieles, gu piättämättömysgi on piätös, kudai ei ole hyväkse nikelle.

* Muailmanvoinien väline aigu oli mahtoloin da menetyksien aigua karjalan kielele. Ven'an Karjalas valdah piäzi suomelazien johtettu halličus, kudai pani karjalazen enimistön kielekse suomen kielen. Nenga muga kui täydyi Tartun rauhansobimuksen uskalmo omakielizes hallindos karjalazile. Konzu suomelainen hallindo hävitettih, algoi kolmevuodine karjalan kielen kulduaigu, hos se aigu muite oligi jygei karjalazele rahvahale.

Minule pädis kirjukielekse Ahtian libo Bubrihan kehoitus yhtehizekse kirjukielekse. Kohendettavua niilöis, tiettäväine, olis da nygöihäi net ollah sanaston puoles vahnannuot. Yhtelläh ihastelen 30-luvul luajittuloi karjalankielizii opastundukniigoi. Niilöis viegi on midä opastuo, ken tahtou ellendiä luonnontieduo libo yhteiskunduagi. Bubrihan kielen suuri hyvys oli se, ku kodvazen aigua karjalazil oli yhtehine, ihan oigei, virralline kirjukieli, da piäpahus, ku valdivo ei andanuh pidiä karjalua virrallizennu kielenny, ei andanuh sil kazvua da kehittyö. Äijän sidä on čakattu, tiedämättömytty da ellendämättömytty... 

Vuvvennu 1938 karjalan yhtehizel kielel oli painettu “Douhturi Aikibie”:

Douhturi Aikibie suvaičči gul’aija. Joga ehtiä ruavon jälgeh, hän otaksendeli zontikan i omien zvierilöin kera kävyi kunne tahto meččäh libo pellolla. Hänen rinnalla astui Vejatungija. Iellä juoksi sotka Kika, tagana – koira Avva i počin poiga Hr’u-Hr’u, a douhturi Aikibien olgapiällä istui vanha tuukkaja Bumba. Käydih hyö ylen loitoksi, i konza douhturi Aikibie väzyksendeli, hän istuksendeli Vejatungijan selgäh.

Erähällä kerdua progulkan aijalla hyö nähtih meren rannalla pešeran. Hyö tahtottih männä sydämeh, no pešera oli salvattu. Uksella ripui lukku.

- Tahtozin minä tiediä, - sanoi Avva, - midä on peitetty tässä pešerassa?

- Voi olla, čto sielä ollah medovoit pr’anikat, - sanoi vejatungija, kudama kaikista enämmällä muailmassa suvaičči medovoloja pr’anikkoja.

- Ei, - sanoi Kika. – Sielä ollah ledentsat i oriehat.

- Ei, - sanoi Hr’u-Hr’u.- Sielä juablokat, piiruat, šokolada.

- Pidäy löydiä avain,- sanoi douhturi. – Mängiä löydäkkiä avain.