Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Il’l’an päivy Vahjärves

// Kuva: Aleksandr Jakovlev

Kaunehet lämmät kezän päiväzet juostozil nel’l’utah ruadajes da huogavujes, et ehti kačahtuakseh – ga jo elokuu taivahan rajas tundumah zavodiu: valau kebjielöih kezäpilvih muzavua värie, työnäldäy tuuliviehkurii puuloin ladvoih da vezien aldoloih, keldavuttau erähät nuorien koivuloin lehtet, a toičigi viippuau viluu vihmupizardu räkkevynnyöle muale. Yksisama oppiu ristikanzu hätkestyttiä keziä, vie jyryy vuottau, pokoroiččou Pyhiä Il’l’ua siirättiä omal käril taivahua myöte, ihaškoittua räšketyksil, valattua lämmäl viel kazvokset, andua hyvät tulokset. Sithäi kunnivoittih sidä pruazniekkua hierulois, käydih Il’l’an pogostoih sitgi, konzu kirikkölöi jo ei olluh dai uskomas kiellettih.

Rahvas ei voidu ellendiä, kui suau eliä hierus Jumalata da  Pyhä Il’l’ata. Uskohäi ammuzes aijas on lujah sivottu muanruadoloih, žiivatoin da kaiken kyläelaijanke. Rahvas pandih kois malittuu obrazan ies, Il’l’an piän piätteničän opittih kartohkua da toizii kazviloi, keitettih niis maijol kezäkeitto, juodih ennembä panduloi vuassoi mullozis ruskeijuurikkolois da muijotetus tahtahas azutus leiväs. Aijoi huondekses pastettih piiruat, työttih lehmät karjah, vazat da lambahat aidah libo hierun nurmele da juostih kiirehel Il’l’an pogostu -kyläh. Kanat sinäpiän jiädih tahnuoloih, gu kotku ei tabuas.

Meil, mačarvilazil, Il’l’an pogostu oli Vahjärves. Meijän buabal se oli gu oma kylä, sendäh gu sinne häi oli annettu miehele ihan jälles Vallankumovustu, ylen nuorennu (voinnus vie neijistiä, ga vahnembat varattih: tyttö vedoh työtäh, tervehys jugiel ruavol rikotah). Buabo puutui miehele Petrovien suureh pereheh, kus emändänny oli ei oma muamo, a muamindam, ruadai da tolkukas. Vai ei ylen äijäl häi suvainnuh vierahii lapsii da vierahii nevesköi, toiči pahakse mielekse konzu milgi soimai. Elettih hyö kaksikerroksizes kois galdarinke, alahazes pertis nuorete eli baba ukon Valasin da tyttären Šuuran kel, meijän muamanke. Valassi-died’oidu myö emmo tiedänyh, mama musteli, häi enimytteh eli Petroskois, gu oli komsomol’tsu da krasnoarmeitsu, oli repressiiruittu, sit reabilitiiruittu, jälles kadoi Ižänmuan voinal, tässäh emmo voi puuttuo jällile, hos pohoronku buabale jälličel kodvan peräs työttih. Baba kävyi sih taloih tiijustamah muatkoidu, nadoloi, kuduat elettih linnois, käydih kezäl kodirannale, gostitettih meidy Vahjärves, lahjoitettih minule da Zoja-sizärele midägi linnaspäi tuoduu kumman tyttii da muudu elostustu, käydihgi toiči gostih meile, rodn’astettih, kirjutettih kirjazii, työttih kortiloi.

Yhtelläh piädykauti buabo meni ei heillyö, a oman In’a-sizärellyö, se oli nuorembi dai raviembi babua. Häi vähäzen ehtii kävvä vedoh, ga vahnembat myöstin potakoittih mennä teriämbi miehele, sit myöhembi häigi tuli sinne elämäh Juakoin Iivanan taloih. Ukko hänen tapettih Ižänmuan voinal, tytär Man’a da poigu Van’a jälles opastundoi jiädih Petroskoile. In’a-t’outa eli vahnemban Miša-poijanke čomas kohtas järven rannas kois, kudai oli salvettu puolekkai kahtele perehele, hänen čura oli päivännouzupuoles. Kaiken talovuon, žiivatat, kodiruavot se naine kandoi omil olgupiälöil, vie joga keziä azui kuuzin tonnin heiniä Kotkatjärven souhozah, oli parahien ruadajien joukos ihan eläkkehessäh.

Meijän buabo Vahjärven kolhozas oli parahannu ouveššiloin kazvattajannu, kai herrat diivittihes, kui nengozel hoiskiel madalal naizel kazvetah nengozet karjat ruskeijuurikoit da kapustat. Yhtelläh palkua sit ruavos äijiä ei tulluh, vai “trudodn’u-keppizet”. Nalogoin maksandudengoi pidi suaha ombelendal. Sithäi konzu tytär loppi opastundan da puutui opastajan leibih Mačarveh, buabo-rukku ihastuksis muutui sinne. Minun vahnembat, konzu minul oli nelli vuottu, nostettih kodi Mačarven toizele puolele (muga sanottih järvie myö) ‒ Lökinselläle. Siepäi meččykujuo myöte  kävyimmö Vahjärveh. Perehelleh sai kävvä pruazniekkah vai lebopäivin, tuatal kezäl lomua meččyruadokeskukses ei annettu, häi mamanke matkai kodvazekse illal, sit yhtes tulimmo kodih, gu ei lienne lapsii jätetty ad’voih. Mamua sežo en musta huondeksel menemäs, hänel sil aigua oli loma, da ni ruadua ei suannuh heiniä da ligaruadoloi sil päiväl, ‒- vikse varai ozuttuakseh uskojakse, sidä sil aigua opastajil tarkah novvettih, čakattih dai voidih työndiä ruavospäi libo muuttua toizeh školah...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat