Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Ollou tahtuo, ga maltogi roih

Lilija Pavlovna (oig.) on inkeriläine, maltau omua muamankieldy. Ku on äijän vuottu elänyh da ruadanuh karjalazien keskes, ga opastui karjalaksegi pagizemah. Karjalan kielel pagizou ylen hyvin, lugou kniigua da Oma Mua -lehtie da vie pajattau karjalakse R // Kuva: Jelena Filippova

Lilija Pavlovnan igii et ni usko. Inehmine on kirkei jallale da ravei. Kai ruavot iče ruadau, nikonzu joute ei istu. Inehmine eläy nygöi kivitalois viijendel kerroksel. Fatieran ostamizekse hänele annettih sertifikuattu, ku oli Leningruadan ymbäröičykses. Da vie on kyläs oma kodi, kudamua pidäy kävvä kaččomah da kudamas ymbäri vie on istutettu aiga suuri pala ouveššii.  

– Erähät tullah gostih, nostah viijendele kerroksele, ga jo prähketäh. Kyzyn: mibo rodih? “Ga syväimes rouno paha on”. Minul paha, kačo, ei ole, opi vai päiväs kaksi-kolme kerdua sinne-tänne yläh da alah juosta, sanelou inehmine.

Voinu on kaikis pahin

Lilija Vasiljeva, tytöššy Veikkolainen, on roinnuhes Leningruadan alovehel inkeriläzeh pereheh. Kesti kai voinan pahuot: nällät, bombitandat, Leningruadan ymbäröičyksen, evakot.

– Konzu olimmo blokuadas, bombitettih äijäl, ei jätetty rauhah. Konzu muate vierimmö, kai sovat piäle panimmo, botinkat rinnal seizottih. Muamo kattau meidy, sanou: “Ruvetah vai ambumah, sit ei ole aigua botinkoi panna, ottakkua kädeh da juoskua”. Konzu kunne juoksimmo. Mečäs puaksuh magaimmo, meččiähäi ei bombitettu, linnua vai. Sit meidy Luadogas poikki viettih Siberih. Dorogu oli azuttu, bombitettih äijäl. Ga Jumal meidy kačoi, pellasti. Muamo oli uskovaine, kirikös ruadoi, sendäh jäimmö hengih, mustelou Lilija Pavlovna.

Kogo kuu ajettih Siberih. Sinne heidy niken ei vuottanuh, sigäläzet rahvas niäriteltih kai, duumaittih iče tuldih. Konzu tiijustettih kai, sit äski heitettih. Siberis pereh eli kaheksa vuottu, voinan loppiettuugi. Konzu kunne muutettih, yhtes kohtas toizeh.

– Tulimmo, toizel vuvvel omua kartohkua rubeimmo panemah. Konzu rubeimmo lähtemäh, ga kartohkat jo oli pandu, sinne jiädihgi. Ei rahvahal olluh dengua ostua niilöi. Heiniä kaikenmostu keräimmö da söimmö. Punajuurdu panimmo, sit kezän aigua kuni kazvetah, kai lehtet söimmö. Sygyzyl jo nimidä ei olluh, yhtet juuret. Ei olluh ninimittumua sobua. Sovat kai murettih. Sit annettih yksi šulkuparašuuttu, sit muamo azui pluat’at meile da kouhtat, jatkau paginua naine.

Siberispäi tahtottih tulla omale čurale. Tuatto kävyi kodii kaččomah, ga koispäi jäi vai yksi alustu. Kodi riičittih voinan tarbehih. Sit tuldih Karjalah elämäh.

– Anna hos midä on muailmas, yhty vai voinua ei olis. Ristittyöt kai tirpetah. Ollet nerokas, kai voit ruadua, ogrodat istuttua, voit žiivattoi pidiä. Ruadua, tiettäväine, pidäy, a nygöi, kačo, äijät ei kehtata, paheksiu Lilija Pavlovna...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Lugijan mielii
Partn`ourat