Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Iče kuulin, iče näin

Tiijämmö, ku karjalazien usko Jumalah ei olluh tiel uskomuksile toizihgi olendoloih. Omas kois hyö kunnivoittih koinižändiä, kylys piälimäine oli kylänižändy, mečäs-mečänižändy libo meččähine, järves libo joves – vienižändy libo vedehine, Synnynmuanaigua kuunneltih Syndyy. Kyläs suures kunnivos piettih tiedoiniekkua da itkettäjiä. Karjalazet tiettihgi, mittumannägöine on koinižändy libo meččähine. Sanommo, Karjalan eri čuppulois rahvas sanottih, ku meččähine on korgei kazvol, iče kai mustissah, vai nyblät läpettäjät. Meččäh lähtiettih malitunke, sie ei suannuh nagrua, panna mattii. Ruadanet midägi pahua mecäs – yöksyt meččäh libo kodižiivattu meččäh propadiu. Sututannet mečäneläjii – mečännenä tartuu. Viel oles sežo pidi olla hyväzilleh. Midä vai uskomattomua kummua ei olluh karjalazien elokses. Sanelen erähäs: 

Ei ammui luvin Jurii D’uževan kniigan “Šuoju kezäkuul 1929”. Kniigas löydyi Šuojun eläjän Nadežda Amel’kinan mustelmu: “Se kummu rodih lähes viitty vuottu tagaperin Tereškinanke, kudai eläy Verhovjes. Urjärves vezi on ylen puhtas, kai vies läbi nägyy. Olendo, kudai eläy täs järves ei suvaiče, konzu hänen vetty mudaitetah. Ymbäri järvie ylen čamat kohtat ollah. Tuli mieleh Tereškinal nostua kodi čamale järvirannale, huutorale. Vuograi häi muapalan da rubei kodii nostamah. Vai nägöy Tereškin pahan unen: rounoku tuli häi viele järvirannale, a viespäi kuuluu ristikanzan iäni. Kačahtihes häi ičes ymbäri – nikedä ei ole. Iäni hänelgi sanou: “Älä tule elämäh minun järven rannale, älä mudaita sen puhtastu vetty. Niken sidä vetty ei ligavutannuh enne sinuu, älä ni sinä rubie.” Ei uskonuh Tereškin omua undu...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat