Oma kieli – kaikis paras, Oma pajo ‒ kaikis armas

Omaluaduzeh mieldykiinnittäjäh pruazniekkah puututtih net alavolazet, kuduat kehtattih tulla Kul’tuurutaloih 7. talvikuudu. Suuri čoma autobussu ruskieloin karjalazien kirjoinke, kudual tuldih Oma Pajo -horan artistat, hoikutti lapsii dai ruavahii. Konsertan vuottajil ei olluh aigua atkaloija: lapset mualattih puuluzikkoi erivärizil kukkazil, azuo sidä nerokasti opasti Alavozen školan taijon opastai Ol’ga Nikolajevna Ustinovič...

Piätapahtuminnu rodih sil aijal, tiettäväine, Oma Pajo -horan sydämelline ezitys. Viluttavale lavale pilvežäl päiväl rounoku nouzi kirkas lämmin päiväine, heityi kevätihalmo, kazvettih kaunehet kukkazet da kuuluttih helevät karjalazet pajot ‒ moizis čomis ruutis muga nerokkahasti pajatettih naizet da ainavo mies-solistu. Pajattajat kaikkeh luaduh muutettih ičentunduo kuundelijoil: rounoku käskiettih ylbeillä omal kodoimual, ihailla luonnon da elaijan čomevuksii, a sit muhahtuakseh mittuzilgi kummallizil sanoil, virkehil, kuvil. Konzu kuuluttih vanhat jogahizel karjalazel tuttavat rahvahallizet sävelmät, erähät kuundelijat kai ičegi tartuttih pajoh...