Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Etto sudre elänyh

Lidija da Boris Filinat kestettih voinan da kazvatettih kolme lastu.

Keski Nuožarven kyliä seizou kahten perehen kodi. Jo viizikymmen vuottu meni, a se koin puoli, kudamas minä elin viideh vuodessah, ei muuttunuh. Olen kiitolline sendäh sille naizele, kudai eläy jälles meidy sit kois da nimidä ei muuta sie. Tämä kodi on kallis minule...

Mustan, kui meijän susiedu, souhozan prenseduateli, lahjoitti minule arabskoin miäčyn. Tämä oli minun enzimäine lahju, sidä hyvin mustan.

Vahnembat oldih ruavos, buabo lähti laukkah, a minä olin kois yksinäh, lukkuh pandu. Tuli susiedoin brihačču, avai lukun, dai lähtimmö hänenke pyöräl ajelemah, vai pölyt pystöi! Hyvin mustan fokartočkan, kudamas myö hänenke olemmo rinnakkai.

Konzu mama oli lapsiensuandukois, minä satatin jallan, leikkavuksen jälgi ei lähtenyh jallas kymmenii vuozii. Tulimmo babanke kodih, a mama ozuttau ikkunah kaksozii, iče itköy: “Kuibo minä nygöi ruadoh piäzen…” Babi rauhoitti händy: “Minä kačon lapsii, älä itke sendäh”.

Buabal oli luja taba. Häi kesti voinan, maltoi syöttiä da kazvattua nelli lastu nälgyvuozinnu...

Mamal oli nellitostu vuottu igiä, konzu häi lähti ruadoh. Ruadoi häi ezmäi maidozavodal, jällespäi rodih myöndyalan kunnivoitetukse ruadajakse. Häi oli hyväsydämelline ristikanzu, autoi kaikkii, nimidä ei žiälöinnyh toizih niškoi. Yhtes tatan, Boris Stepanovič Filinanke, hyö elettih nellikymmen yheksä vuottu. Muamo oli hyvänny emändänny, autoi tuattua nosta jalloilleh nelli kerdua, infarktoin jälles.

Boris-tuatto yhtes Anna da Marija -sizärienke syötettih omua perehty vuonuvuozil. Marija itkusilmis mustelou, kui kymmenevuodehine Boris kandoi Topasjärven kyläspäi leibykannikkuo. Pakui nälläs, kylmi, a leibykannikon toi pienembile lapsile...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Lugijan mielii
Partn`ourat