Ižänmuansuvaiččii opastai

Olen myödäh: joga tozi opastai ei voi olla ižänmuansuvaiččijannu, ga… Sanommo, hätkengo voibi mies kestiä ruavos nygyaigazes školas nengozien pienien palkoinke, liijoitettuloin vuadimuksienke, liigulippuloin kirjutuksienke, lapsien da naizien hälinehenke, tovellizen normiruičemattoman  päivänke? Kui ozuttau elaigu: libo pikoi kodvazen, libo kaiken igäzen.

Viktor Borisovič Tunkel’ 50 eletys vuvves  27 andoi omale Alavozen školale, kuduas iče opastui – enämbän puoldu igiä! A gu vie panna čottah ruadovuvvet Nuori opastai -luageris, ga kaikkiedah kerävyy kai “kolme nelläsvuittii” annetut lapsile. A tabua myö ei sua nähtä nimittumua nevvonhimuo, vastukavai ‒ kunnivonhimotoi, vagavu, vaikkaniolii, gu kai tovellizet karjalazet. Mugai juohtuu mieleh livvin sananpolvi: “Vagavu ristitty on čomembi čomua”.

Vastuonalaine da kunnolline

Tämä ei ozutettavakse olii syväinvägi nägyi jo vahnembis kluasois, konzu kolme vuottu häi ohjai “kundoštuabua”. Tiijän toven, sil virrallizel aijal tädägi käskyy täytettih virrallizesti. Vit’a, liijata sanata, maltoigo joga päivystyksen perustua, maltoigo järjestiä kurin, azettua rikkojua. Jälgikluasas silloine školan johtai Vera Vasiljevna Kiprušova paheksi: “Kuibo minä, Vit’oi, sinuta jiän, gu sinä olet rounoku minun oigei käzi?” Toinah, se oli enzi askel opastajan ruadoh, ga matku sih rodih ei lähäine da jygiettävy: poikki loppemattomua vojennoidu ammattiopistuo, internatsionallizen vellan tovendandua Afganistuanas...