Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Muaman roindupäiväkse

”Muamo on äijän vuottu elänyh suures perehes: muatušku, buat’ušku, iče ukonke da nelli lastu. Riidua emmo kuulluh nikonzu. Pruazniekoinnu da kezäl myö, lapset, dai nygöi jo bunukat kiirehtämmö kodih, Vieljärvel. Täs kois maguat parembi dai čuaju on magiem

Eloksen ratas punoh da punoh.

Päiväl dai yöl, konzu unohtun uneh.

Vuvvet – ku virstat, elos – ku matku.

Ennustua ei sua kunnesah jatkuu.

Vladimir Brendojev

Pieni karjalaine kylä Ill’l’al oli Vieljärven toizel rannal. Sie suures karjalazes Rösin perehes nelländenny lapsennu vuvvennu 1935 on roinnuhes Anni-tyttö. Tädä čomua kohtua häi ainos mustelou suurel lämmöl: levei dorogu alamägeh, čurah-toizeh koit.

”Talvel otimmo suuren hevon rien, kogo kylän lapset istavuimmo sih da čurnimmo järven puolivälil. Putillistu sobua da jallaččii ei olluh. Illal puuttelemmo kuatančat, huondeksel net jalgah da uvvessah pihal”.

Kezäl kezoitettih järvirannas, käydih meččäh marjah da sieneh. Ruadua pidi ainos äijy. Tytön muamah kuoli kerras jälles voinua, viizi lastu jäi, tuatto nai da lähti uvven akalluo, lapset jiädih yksinäh. Vahnin velli Fed’a silloi ruadoi Vieljärves kombinuatal, nelli sizärdy kois yksinäh, nuorembal oli 7 vuottu. Kaikkie puutui Annilgi ruadua: vierahii lapsii kačoi, oli vevos, ribakois, astavoičči peldoloi.

”Minuu ainos työttih heboloih, net pidi tuvva kyläh mečäspäi huondeksil. Iče olin pieni kazvol, hevol selgäh piästä en voinnuh. Yksi hebo oli ylen kezi, sen vietän suuren kiven luo, kivelpäi nouzen selgäh, sit toizet hevot peräh astutah. A päiväkse peldoloi astavoiččemah. Päčit pidi lämmittiä, syvvä suaha, ei olluh aigua tyhjäh juoksendelendah”... 

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat