#38 (1278)

Sih välih puutuimmo järvie myöte soudajes. Tuakse jäi kasan nägöine suari – rahvahas sanottu Kodišuarekse. Sie on igivahnat sangiet hongat – kuolluot, liikkumattomat. Min verran karjalazen rahvahan polvie hyö nähtih – tulou vai arvata. Suaren agjal on puolitostu vuozisadua tagaperin elänyzien karjalazien kalmua grobničoinke, kuduat ei vie hapattu kogonah. Iel on randua pitkin nostettu kylä – Šuigärvi libo Šuikujärvi.

Syvyskuun tulduu ainos juohtuu piäh souhozas ruadoaigu. Se oli minun enzimäine maksettavu ruado.

Sanat ”sugu”, ”sugulaine”,”sugunimi” ollah yhty juurdu. Minun suvun juuret äijäl kiinnostetah minuu. Minun suvun puu, ammui on andanuh eloksen kaikile minun sugulazile da minulegi. Jo sadoi vuozii meni sit aijas, monii heis minä en tiedänyh, da ni nähnyh en. Ga milienne niitti yhtistäy minuu heijänke, da on moine tundo, ku olin sie, elin silloi.

Venäläis-šuomelaisen kulttuuriforumin aikana Petroskoin Lohijoven jokiluhtašša oli pietty Kalakunda-festivali, kumpasen piäteemoina oltih kalanpyynnin kanšalliset perintehet, kalaruokien valmistamini ta vierahanvaraisuš.

Kulttuuri vaihtujašša muajilmašša – tämmösen nimen šai XVI Venäläis-šuomelaini kulttuuriforumi, kumpani piettih 24.–28. šyyškuuta Karjalan tašavallan piäkaupunkissa.

Joka vuuvven aika on kaunis, vain niin šanotulla kultašykyšyllä on oma erikoisuš. Miušta juuri kultašykšy on paraš retkiaika.

Tunnettu folkloristi, karjalan kielen tutkija ta kiäntäjä Raisa Remšujeva viettäy 65-merkkipäivyäh.