Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Vilgah rodieu uuzi peldokanoin fermu

Sergeil on oma avtomasterskoi, ga paiči sidä häi mielihyväl pidäy koditalovuttu // Kuva: Natalja Iškina, “Oma Mua”

– Vilgan kalmužiman kohtas kiänä oigiele da aja aijan sydämeh, sanoi minule Jelena mobil’niekas.

Minä tulin pagizuttamah algajua fermerua, ga mindäh lienne puutuin avtomasterskoih. Kusbo kanat, peldokanat, kovat?

– Terveh! Minä olen Jelena, minun ukko – Sergei. Andiekse, myö kohendammo pordahii, tulgua tänne.

Puutuin pimieh kylmähköh pertih, setämä kiänälmys da näin kanoin kovat. Ei ni muga äijy niidy ole, kaksi kožinuo da kymmene linduu.

– Täs meil ollah kanat, net vie ollah pienet, ei munita. Toizes pertis on meijän ylbevys – peldokanat. Kaikin tietäh, ku peldokanat eletäh peldoloil heinäs. Net ei ylen äijäl suvaija kirkastu päivästy, sendäh meil net eletäh täs pimiehkös pertis. Meil on peldokanua mondu roduu, enzimäzet linnut roittih meile mennyt vuon. Nuorembat eletäh korgiembal, vahnembat ollah alakerroksil. Myö joga huondestu kabrastammo kovat, a kerran kuus kogo kožinon. Linduloil ollah hoikat kouhkot, niilöil ei sua hengittiä höstiel. Minun ukko iče luadiu kovat, kerdou Jelena.

Suurembi mustu-valgei lindu rauhasti istuu Sergein käis, a pienembi valgei linduine oppiu n’ulahtuakseh, ga mies lujasti pidäy sidä levielöis kämmenis. Sergei ozuttau minule linduzii, sil keskie hänen akku sanelou:

– Enzimäi myö tahtoimmo ottua poččii, ga sit tarkah ajattelimmo da piätimmö, ku otammo peldokanoi. Nämmä linnut ollah hyövyllizet. Ukol oli gastrittu, hänele nevvottih juvva peldokanoin jäiččiä joga huondestu. Häi niilöin vuoh pareni. Internetas minä lövvin äijän tieduo peldokanoih näh. Hos pidiä linduloi ei ole jygei ruado, yksikäi pidäy enzin opastuo täh ruadoh. Ku sinä piet niilöi hyväs kunnos, net hyvin munitahgi... 

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat