Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Elettyy elaigua mustelles

Kuva on otettu Jekaterina Romanovan kuva-arhiivaspäi.

Yhteh keräi meidy – minuu, Tuuksen inehmizen Jekaterina Ivanovna Romanovan da hänen tyttären Antonina Pavlovna Terentjevan – karjalaine kanzalližus, Oma Mua -lehten luvendu, died’oloin kielen suvaičendu da hävinnyös Mačarven hierus puolisadua vuottu tagaperin eländy. Kat’a-t’outan paginas kuuluttih erähät Vieljarven luaduh sanotut sanat, se ei ole petties – lapsusaijal da nuorete puutui eliä sit kajalazes kyläs Priäžän čupul.

Ilotoi lapsusaigu

Rodiihes Jekaterina Markova Šoltjärven kyläs 17. elokuudu 1936. Nygöi, onnuako, kaikin tiijämmö, mittuine surmu da verehine aigu oli Ven’al jälgeh tulii vuozi. Markovan perehes, kui äijis toizis, otettih kiini tuatto. Vai kuvvenkymmenen vuvven peräs puutui arhiivan kauti tiijustua, ku Ivan Vasiljevič Markov “troikan käskyl” oli ammuttu kahten kuun peräs, a 1957 vuvvel reabilitiiruittu. Tässäh omat ei tietä, kunne pandih muah Ivan Vasiljevič, kerran petties nähtih yhtes sangies kniigas, rounoku Krasnii Bor -paikas häi sai ilmanigäzen rauhan, ga toven ei sie voidu löydiä. Tiettäväine, naizel kolmen lapsenke silloi eliä oli jygei.  

Voinan aigua oldih jo Hiižarves, kudai kuului Vieljärven kyläh, kois seinän tagan elettih suomelazet, muamo heile lämmitti kylyy, pezi sobii da midälienne vie ruadoi, ylen äijäl väzyi, ga sit sai hos vähäzen syömisty lapsile. Suomelazet karjalazii vastah otettih hyvin, paistih lapsienke, toiči tarittih midägi syömisty. Čidži, kudai oli kuuttu vuottu vahnembi, kävyi suomen školah, opastui hyvin, puaksuh toi lahjakse sobua libo magiedu, händy kai tahtottih ottua Suomeh elämäh, ga muamah ei andanuh. Pahat mustot jiädih, konzu lenneltih lendokonehet da pakutettih bombii, kaunehes järves vezi kiehui, struasti oli kaččuo, lapset vahnembienke peityttih tahnuoh, kodvan varattih lähtie siepäi. A kerran elostettih tyttözienke nurmel, vai ehtittih juostozil puuttuo kodih, sih kohtah pakui bombu, rodih mustu haudu, kodiloin ikkunois st’oklat murettih, yhty tyttösty jälles ei nähty, liennego sih puuttunuh da kuolluh.

Jälles voinua tuli nälgy, ogrodoi azuo vie ei ehtitty, eigo olluh siemendy, eigo ni laukkoi, ni dengua, vaigu lehmy, sit leibiä pastettih imičys, suoheinäs da pilajauhos. Kerran iškiettih vaivunuh laihu hebo, sit juattih pikoi palazin lihua, ga net näpytettih keittämätä. Kaksitostuvuodizennu Kat’a jäi täyzin armoittomakse, ku kuoli armas muamaine. Häi hyvin mustau, kui myöha kuudaman al viettih syvätalvidorogua myöte bol’ničaspäi kodih, ylen äijäl itkiettih. Sit tyttözel pidi eliä miehel olijan čidžin perehes, sih aigah sizärel ičel jo oldih pienet lapset...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat