Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

“A parahači – kodoirannal päin”...

Ollet mies hyväs tolkus,

Silmiä kerdaine tule,

Milleh kodoilan kolkas meile elos on sula.

Kel ei syväindy koske

Meijän hil’l’aine kohtu?

 

Lapsusiagu meni Petergofas, kunne köyhyös da nälläs vedi oman perehen runoilijan tuatto, Jegor Sem’onovič. Vuvvel 1941, konzu meijän muale tuli voinu, da tuattua otettih sil voinale, muamo, Marija Ivanovna, lapsien kele tuli omale roindumuale, Syrjän hieruzeh. Voinan aigua, Voloud’a avvutti muamale mil sai omal brihaččuzen väil.

Vuvvennu 1946 Voloud’a jo kuului nerokkahakse Kuittizen kombinuatan puččimuasterikse. Sil vuvvel tuli voinalpäi tuatto, da Voloud’a piäzi jatkamah školaopastundua. Kolmen vuvven peräs loppi školan da tuatan nevvol lähti opastumah Sortavalan muatalovustehnikumah.

Vaigu toine oza oli ozutettu nuorel brihal. Matkas vastavui merimies, da muga čomasti uskoitti omah meriruadoh, ga nuori Anuksen muan poigu kiändi omat ”aižat” da puutui Belomorskan kalastajien školah. Kolmen vuvven peräs jo käveli pitkin-poikin merii myöte matrosannu, šturmanannu, botsmanannu. Yhtel kerdua, kois gostijes, kävyi Kuittizen hierun kirjastoh da kädeh puutui Puškinan suarnoin kniigu livvin kielel. Sit häi sanoi omile: ”Minus vie roih karjalaine Puškin, minä rubien kirjuttamah karjalakse”.

Puoli igiä meni vien piäl, a keräl oli tetratti, kunne merimies kirjutti omii mielii omal kielel. Vai meriruaduo on kahtes runos. Sitgi yksi, ”Suatandu”, enämbäl on omistettu muamale.

 

Sordi inehmiine piän

Oman poijan olgupiäle.

Hälle surmassah on žiäli:

Poijal ruado – piäle vien...

 

Vikse meri ei lujah vedänyh runomiehen mielii da syväindy, kui Anuksen peldozet, hierut da omamualazet.

Jygei literatuurumatku oli runoilijal. Niken ei uskonuh, buito karjalan kielel voibi kirjuttua runoloi. Raadivoprogrammu, kudaman azui Nikolai Filatov ozutti: karjalakse voibi kirjuttua runuo da aiga hyvin. Karjalazet ruvettih kyzelemäh, tiijustamah, kenbo sie kirjuttau. Enzimäzet runot oldih painettu Punalippu-lehtes vuvvel 1971, a kodvazen peräs Vladimir Jegorovič ajeli Karjalua myöte, kävyi, onnuako, joga karjalazeh hieruzeh, kus händy vastattih hyväl mielel, da uskon, ihastuttih kuultuu runoloi omal kielel, kuduat koskietah kai syväinjuuret.

 

Kus löydys vie rakkahem randu?

Kus oivalleh on, mieldy myö

Kai: siniine taivas dai hattupiä mändy,

Kus čomembi järvi, kus valgiembi yö?...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat