Kui uskuo karjalan kielen nouzendah

Konzu minä rubein opastamah karjalan kieldy školas, minä valličin  Kalevalan. Silloi vie ei olluh Kalevalua livvin kielel, minä luvin sidä   suomekse  da ven’akse, no minun piäs net runot  muututtih   livvinkielizikse, moizikse, mittuminnu minä kuulin net  hierun rahvahien suus, oman muaman suus… Tiettäväine, ei kai karjalazet jo paistu moizeh luaduh, ga oli vahnua, kudamii himoitti ainos kuunnella. Hyö elettih niis vahnois loittozis kylis, kudamien ni nimii etto työ musta.

Minä sanelin lapsile niis runolaulajis, a vastah sain lapsien kiittajat palajat silmät i se oli hyvä. Sit myö luvimmo, ozutimmo niilöi runoloi lapsien vahnembile, se oli hyvä kaikile, lapset oldih ylbiet omis buabois da  died’olois i 28. tuhukuudu on Kalevalan pruazniekku. Nigo lapset, nigo vahnembat hierulois ei kuulta ni yhty sanastu Kalevalas, ni yhty runostu omal kielel. Hieru on unohtettu, hos ylen äijy kaikenmostu sanua tulou     hieruhgi TV:s, vai ei karjalan kielel. Kunnebo menit, karjalan kieli, myö sinuu emmo voi unohtua.

Meijän kielen tuhatvuodizes istouries ei olluh nengostu pahua aigua.  Nygöi nikelle ei pie ni runoloi meijän, ni pajoloi. Ei pie ainos hyväkse mennä yhtel Oma pajo -pajojoukol, pidäs astuo ielleh, kehittiä karjalastu pajokul’tuurua, runohuttu. A kaikes sit meil on vai tyhjät paginat.

Minul olis äijy pajuo, minä keräin niidy 25 vuottu Karjalas, Suomes, Ven’al, kiännin karjalan kielele.

Niidy kiitettih, pakittih toiči minul. Minä annoin net Anuksen karjalazile  jullattavakse. Menöy jo toine vuozi, ei ole viestii. Ei pie nikelle. Kui uskuo  karjalan kielen nouzendah.

 

Zinaida Dubinina

Gu ristikanzat hyvät hävitäh.

Hyö hyvän jällen muale jätetäh

Pertti Virtaranta nimi ies,

Hyvä kielien tiedäi Suomen mies.

Suvaičči häi ei vai omua muadu,

Toizilegi äijän hyviä luadii.

Ajeli häi puaksuh meijän muah.

Kävyi toiči Tverin Karjalah.

Meijän kieldy äijäl puolisti,

Pitkiä igiä sille ennusti.

 

Aigu matkuau, vuvvet ielleh juostah.

Minä hänen sanat hyvin mustan:

‒ Teilehäi on hyvä livvin kieli.

Kehittiä vai pidäy sidä ielleh.

Hyvä kielen alustu sit rodieu.

Sil on rahvas, sil on oma kodi,

Oma mua sil, mečät, pellot, rannat.

Mustetah net hyvin mennyöt aijat,

Pajoloi ei unohtettu omii

Kalevalan runoaigoi čomii.

Karjalaine ei unohta hieruu,

Eigo časounua dorogupieles.

Ei häi voi nikunne loitos lähtie.

Omal mual häi ainos eliä tahtou.