Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Aikojen lanka ei katkie

Karjalaini pirtti -musejošša Jekaterina Lobastova (vaš.) opaštujieh kera ennallissettih karjalaisen perehen elämän hetken. // Kuva: Kuvat: Jevgenija Zadiraka

Perintehellisien käsityöammattien elvyttämisen šekä perehen ta šuvun teemat hyvin kiinnoššetah milma. Šitä ennein mie jo kirjutin Litsei-internettilehen šivuilla, kuin opaššin ämmöjä ta punukkoja kesryämäh ta kutomah Karjalan taitehmusejošša. Šen artikkelin luki Lapšien ta nuorison turismin keškukšen varajohtaja Galina Paršukova, kumpaista oikein kiinnošti teema vanhojen tietojen ta nerojen antamisešta nuorisolla ta lapšilla. Niin ilmešty pieni projekti – Galina F’odorovna kučču milma pitämäh kesryämisen muasteri-oppija Keškukšen kotišeutuošašton nuorilla toimittajilla.

Työ kyšyttä, mintäh tuo teema on tärkie Lapšien turismin keškukšella? Ka kun liikunta-urheiluohjelmien lisäkši Keškukšešša kašvatetah lapšie luonnontiijollis-, taiteh- ta kotišeutuohjelmien mukah. Perehen ta pereharvojen teemua šiinä aina ta eri muovoissa tutkitah koululaisien kera.

– Myö ymmärtimä, jotta Karjalašša on monta perehtä šekä hyväluontoista ihmistä, kumpasie miellyttäy meijän kaunis šeutu, šen kulttuuri ta perintehet, korošti Galina Paršukova.

Yksikänä kanša ei voi elyä ilman omua kieltä. Nyt Karjalašša kašvau kiinnoššuš kanšalliskielien opaštamiseh. Lapšien ta nuorison turismin keškuš täššäki asiešša ei ole kyleššä – jo kakši vuotta še järještäy Nuorien tapuamini Karjalan mualla -etnoleirie, kumpani on tarkotettu Karjalan eri piirien koululaisilla, ket opitah karjalan, vepšän ta šuomen kielie.

Karjalaini pirtti -musejo

Tänäpiänä miun työpaikka on ”Karjalaisešša pirtissä”. Še on pieni musejo, kumpaseh Keškukšen ruatajat on kerätty eksponattija.

Kankašpuut, kuošalit, samovuarat, pataset ta patarauvat oli aikoinah jätetty hylättyih taloih ta niitä katto vuosišatojen pöly. A nyt nuo esinehet šeisotah jokahini omalla paikalla ta jokahisella on oma kertomuš elämäštäh. Ne ollah miun vanhat tuttavat, mie tykkyän kačella niitä, pijellä kiäššä ta ruatua niijen kera.

Täššä ollah šuuret ta pienet värttinät, kumpasie hyvin monta ihmistä oli pietty kiäššä. Tuošša ollah kuošalit – kuin muššat, luajitut kuušen runkošta juurineh, niin ni koristehellisešti leikatut ta mualaukšilla korissetut. A šiinä ollah kartat – mäne tiijä kuin äijän villua ne oli kartattu elämäh aikana? Orrella šeisotah tuohikesselit, tynnyrit, šaviaštiet. Nurkašša rippuu kätyt – kuin monta lašta še oli tuuvittan ta missä on hoti kaikista nuorin heistä? A tämä on šavista luajittu käsiaštie – mie muissan, kun pesin käsie šen alla, a nyt še on jo eksponatti. Šeinillä riputah vanhat verkot, kumpasissa ennein läiskyttih hopieset kalat. Kaikki mäni männyöh aikah.

Matka männyöh aikah

Miun opaštujina ollah Keškukšen kotišeutuošašton nuoret toimittajat Žen’a Muravskaja ta Nad’a Paršukova. ”Karjalaisešša pirtissä” hyö kerrotah lapšilla, mitä varoin oli luajittu musejon esinehet ta näytetäh, mitein niitä käytettih. Nuorien oppahien pitäy äijän tietyä karjalaisen perehen elämäštä. Suali, ka heijän ämmöillä ta muamoilla ei ollun tarvittavie neroja ta hyö ei voitu opaštua käsityöammattija tyttölöilläh. Tänäpiänä mie ruan šitä työtä heijän ieštä ta tunnen iččie Ariadnana keräineh.

Täššä on nykypäivä. Pirtin kešellä šeisou pitkä stola. Istuo šemmosešša stolašša, juuvva čäijyö ta paissa laučoilla istuon – mitä voit olla parempi talvipakkasella? Miun ahkerat opaštujat kartattih villua, šivottih še kuošalipiäh ta ruvettih kešryämäh. Heijän pitäy oppie monta erikoista keinuo, jotta kesryäntä tulis ei ainuoštah ruavokši, a mielihyväkši. Ennein enšimmäistä lankua, kumpasen tyttö oli kesrännyn, šäilytettih koko elämän ikonien takuana. Šiitä jo emäntänä ollen hiän käytti šitä šuojelu-esinehenä, esimerkiksi, šito oman vaštašyntynyön lapšen käteh.

Karjalaini pirtti -musejo on paikka, missä järješšetäh oppimatkoja, harjotteluja, seminarija, a nyt vielä ni valokuvuamisie. Pirtissä voit helpošti uppuo männyöh aikah, tuttavuštuo XIX vuosišuan lopun – XX vuosišuan alun karjalaisien elämäntapoih, ritualiloih, perintehih.

Miun tapuamini kotišeutuošašton nuorien toimittajien kera loppu. Še oli miun enšimmäini kokemuš opaštamisen alalla ta neiččysien enšimmäini aškel käsityöammatin alalla. Harjottelujen aikana karttojen, kuošalin ta värttinän avulla myö ennallistima kesryämisen kaikki piäošat. Yhteistyön tulokšena on enšimmäini kesrätty lanka. Šamalla myö ennallistima karjalaisen perehen elämän hetken, kumpasen valokuvasi Jevgenija Zadiraka.

Lopušša myö kiittimä toini toista mukavašta matašta männyöh aikah ta vakuuttima: ”Aikojen lanka ei katkie, šukupolvien yhteyš jatkuu!”

Kainalo: Kuošalin šaloja

Mie aina šanon, jotta kuošali ei ole ainuoštah työkalu kesryämistä varoin. Kuošali on rahvahan kulttuurin ainutluatuni ilmijö. Šen muovošša, korissukšešša ta lankašša, kumpani šiitä tulou, on hyvin monta merkityštä. Kuošalin muovošša yhissytäh pistyviiva ta pituhušviiva – še on yhteyš kantatuattojen kera. Kuošalinkannan ta -lavan korissukšešša on yhteyš šuojelu-simvolien kera. Lanka on elämäntilan käyttöhoton simvolina.

Tietomiehet ollah varmat, jotta puulajin valinta kuošalin luatimisešša liitty rahvahan tarinoih. Puulajista riippu kuošalin muoto šekä šen korissuš. Niin, koivu personoičči naisien jumalua ta šynnytyštoimintua. Kuušen kautti piettih yhteyttä kantatuattojen muajilman kera. Ei šattumalta vanhoja karjalaisie kalmismaita aina peruššettih kuušikoissa. A kuušini kuošali aina oli luajittu puun kokonaisešta kappalehešta juuren kera.

Još kuošali merkičči yhteyttä kantatuattojen kera, niin värttinä oli akšelina, kumpaseh punoutuu elämän lanka. Kesryäjän yhteyš kesrykšen ta värttinän kautti Muajilman akšelin kera, elämän ta kuoloman simvoliikan kera šekä johtolankan kera näkyy kaikkien kanšojen mifologijašša.

 

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
Koudu: *
Partn`ourat