Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Kiitehenjärven unohutettuja kylijä

Tiälä ilma hehkuu istorijua, ta ikäh kuin kuuluis aikoja unohutettu laulu

Aššut polkuo myöten – ikäh kuin kulet kautta aikojen: täššä paikašša aikoinah šeiso kirikkö, tuošša oli šuuren perehen talo, a tuola, järven rannalla – kyly. Tiälä ilma hehkuu istorijua, ta ikäh kuin kuuluis aikoja unohutettu laulu, kumpasen motiivi pitäis šäilyttyä ta šiirtyä… Muitein mi lienöy erittäin tärkie häviey elämäštä, katkieu aikaket’t’u ta šiitä tipahtau renkaš, kumpaista niin tarvitah ymmärtyäkšeh še missä mie elän? Millä mualla? Mitä tiälä oli ennein milma? Ta mi jiäy tänne miun jälkeh?

Aikoinah Akonlahen kylissä ta huuttoriloilla Kiitehenjärjellä oli elän noin 1500 ihmistä. Hyö pietih šiivattua, raivattih köyhyä kivimuata, kalaššettih, käytih mečällä ta tietyšti laulettih runoja. Šykyšyllä, konša šuatih šato korjattuo ta laitettih šen šäilöh talven varah, lähettih tienestimatoilla. Ken meččyä kuatamah, ken hevoismiehekši Piiterih, ka šuurin miärä läksi laukkuo kantamah. Otetah miehet paikalliselta kauppiehalta niekloja, lenttoja, koristehie, kankahie ta peretnikköjä, lat’atah nahkalaukut täpötäyvekši tavarua ta lähetäh aštumalla Šuomeh.

Yli vuosišuan ajan ennein vallankumoušta Šuomen šuuri ruhtinaškunta kuulu Venäjän Keisarikuntah. Oli šiinä šilloinki raja ta tulli, no še ei ollun eštienä karjalaisella mušikalla, kumpani kuin viisi šormieh tiesi kaikki kiertopolut. Šattu še tietyšti niin, jotta laukunkantajat jouvuttih toičči šuomelaiset vartijomiehien – lensmanien käsih, ka še tapahtu hyvin harvoin, eikä še miteinkänä vaikuttan laukunkantajaluvun vähenömiseh. Toičči heijän piti aštuo viijenšavoin kilometrin – šatiešša ta tuiskušša. Eryähičči hyö yövyttih omien oštajien luona. A oštajie oli kaikenmoisie: oli talonpoikie šyrjähuuttoriloista, oli niitä herrojaki. Yöpymispaikalla laukunkantajat aina laulettih runoja.

Akonlahen runonlaulaja Timonen kaikista loitommakši kotipaikaštah vei vanhat tarinat ta runot. Häneltä oli tallennettu karjalaisen folklorin enšimmäisie näytehkappalehie: kakši loiččuo ta viisi runuo. Še oli tapahtun Uusikaarlepyy-kaupunkissa Pohjanlahen rannalla 1820 vuotena. Piiriliäkäri Zachris Topelius oli oikein kiinnoštun kanšanrunouvešta ta aina otti vaštah laukunkantajie. On tiijošša vielä kahen vienalaisen laukunkantajan-runonlaulajan nimet, kumpasilta Topelius oli kirjuttan kanšanrunoja: Jyrki Kettunen Čenašta ta Olli Mäkeläinen Vuokkiniemeštä. Topelius oli painan karjalaiset runot viisiošasena kokoelmana 1822-1831-vuosina ta šillä šamalla juohatti kanšanrunouven keryäjillä tien Vienan Karjalah, missä ”sampo ta kantele šoi”.

Tunnetun Kalevala-eepossan luatija Elias Lönnrot niise tallenti runoja laukunkantajilta. Vielä ennein šitä kun kanšanrunouven keryäjä läksi matoilla Karjalah, hänen luona kyläššä Vesilahen Laukošša vieraili laukunkantaja Vuonnisešta, kumpani koko yön ajan esitti runoja. Laukunkantajan nimi ei ole šäilyn, no Lönnrot tapasi hänet viijen vuuvven piäštä karjalaisešša kyläššä. Molommat kovašti ihmeteltih kun šatuttih uuvveštah tapumah. Ta tuaš runoja kuulu koko yön ajan!

Lisyä lukekkua Oma Mua -leheššä

 

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat