Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Lumien ta kuušien kešen

Vuaran huipulla oli melkoni vihakkatuuli. Meijän ympäri oltih vain šuuret kivet ta valkiet pilvet, eikä näkyn mitänä kaunehie maisemie. // Kuva: Kuvat: Uljana Tikkasen kuva-arhiivašta.

Tutuštumini Uralih alko 2. pakkaiskuuta huomenekšella nellän aikah. Myö ajattelima, jotta meitä vuotetah kovat pakkaset ta tuulet ta ottima mukah äijän lämpimie vuatteita, vain kun tulima lähtöpaikalla oli tyyni ta lämmin šiä, tie oli hyvä ta myö piättimä päivännoušuo vuottamatta alottua meijän retki. Yhekšän jälkeh huomenešta luonto rupesi havaččautumah. Ka missäpä ollah vuarat? Ympärillänä on tihie havumeččä. Polku kulkou ylähäkši päin, ka huippuja ei nävy. Enšimmäisenä retkipäivänä myö hiihtimä puolen päivyä, piti tottuo ilmaštoh pitän, kakši ta puoli päivyä keštänyön junamatan jälkeh. Navigattori näytti, jotta myö olemma 1000 metrin korkeuvella meren yllä. Vaikie oli uškuo, jotta šemmosella korkeuvella kašvetah šuuret ikivanhat kuušet ta pihtat. Šilloin kun, esimerkiksi, Karjalan korkeimman vuaran huipulla (577 metrie) et löyvä ni yhtä penšašta. Šemmoni šielä on luonto ta meččä kattau šuvipuolen Uralin vuarojen melkein koko pinta-alan.

Enšimmäisenä retkipäivänä meijän ei onnistu nähä vuaroja. Toisen päivän šuunnitelmissa oli noušu vuaran piällä. Meijän yövyntäpaikka oli kahen vuaran – Pienen ta Šuuren Iremelin välillä. Ne ollah Šuvi-Uralin korkeimpie vuaroja. Enšiksi piättimä noušša Pienen Iremelin huipulla. Polku vei vielä ylemmäkši ta ylemmäkši. Puolenpäivän aikana oli kirkaš šiä, ka mečän takuata ei näkyn vuaroja eikä tašankoja. Kun kuušikko alko harveta, rupesi enemmän tuiskuttamah, ta kun nousima jo šemmosella korkeuvella, missä puut ei kašveta, vihakkatuuli oli jo melkoni. Meijän ympäri oltih vain šuuret kivet ta valkiet pilvet, eikä näkyn mitänä kaunehie maisemie. Uralien huiput rikeneh ollah pilvien peitošša ta šielä tuulou kovašti, pikkuista alempana voit olla hyvä ta tyyni šiä.

Kolmantena retkipäivänä tuaš piti noušša ylähäkši ta šilloin myö enšimmäisen kerran näkimä mitein kaunehešša paikašša olima. Meijän ympäri oli kymmenie huippuja, šatoja kilometrie havumeččie, kumpasie peitti valkie ta puhaš lumi. Šamana päivänä myö uppoma kinokših. Meijän matka oli šuunniteltu etukäteh. Tavallah vuaroilla on pakšu lumi, ka hanki on kova ta šitä myöte on helppo hiihtyä, še pitäy hiihtäjie pinnalla. Tällä kertua oli aivan toini tilanneh: šukšilla šeisojen painut lumeh polvih šuaten, ilmain šukšie vielä pahemmin – uppuot ihan vyötäreh šuaten. Nyt Uralilla on metrin šyvät kinokšet ta niijen šyvyš vielä kašvau kolmeh metrih.

Vuaroilla eletäh hirvet ta porot, vielä jänikset ta erilaiset pienet elukat ta linnut, kontiet muatah pešissäh. Näkimä lumešša šatoja porojen ta hirvijen jälkijä. Ka višših myö niin kovašti haisuma šavulla, jotta kahekšan retkipäivän aikana emmä nähnyn ni yhtä elukkua.

Kun mečäššä on niin äijän elukkoja, niin tietyšti šiinä on mečäštäjieki. Yheštä niistä kertou baškirien rahvahantarina Ural Batyr mečäštäjäštä ta šankarista. Voimakaš, rohkie ta viisaš Ural Batyr voitti kuoloman ta pelašti kaunehen muan. Šankarin nimi annettih vuaralla ta nyt jokahini ihmini voit matkuštua ta nähä omin šilmin šemmoista kaunista ta erikoista paikkua.

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat