Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Lyhyt sana “oza” – pitky eloksen nero da syvät tunnustukset

Videlenkarjalaine, Karjalan raadivon toimittai Anna Usova on piästänyh olmah oman enzimäzen kogomuksen “Lyhyt sana “Oza” // Kuva: Ol’ga Smotrova, “Oma Mua”

Ylbeillen ozutteli, mittuine hyvä azuttih tänävuon kohendus, kui on valgei da puhtas joga huonukses, a korgieloin ikkunoin tagan talvi šuoritti pedäjät suarnanjyttyzih ruuttih, mustoitti Luadogan rannoin pedäjiköt, kudamien keskes meni An’n’oin lapsusaigu Videles:

Atkal on Videlen kylästy,

Luadogan järvizen randastu.

Pedäjämečikköi, jogiloi,

Karjalankielizii paginoi.

Kniigaine toven on gu pagin lugijoinke omal puhtahal kielel, pagin ozah nähte, gu “sidä vuotetah da ečitäh se kaikin”, kui kirjuttau runoilii enzimäzes Oza-runos. Ielleh se sana ainos tulou vastah libo mieleh, konzu kuduasgi merkičykses: naizien, muamoloin, buaboloin, lapsien, hieruloin, vehkehien elaigu dai parahat lykkytapahtumezet, a puaksumbi niilöin toivotukset – net on pandu sulavih syvändy liikuttajih runoloih:

Oza vei ylen loitton,

Oma dorogu rodih.

Yksikai vie himoittau,

Tulla armahan kodih.

Sie kai suletah huolet,

Tunnet armahan duuhun.

Piäs vie kuulutah iänet,

Mustos näin maman muhun.

(“Oma oza”)

Lapsus da nuorisaigu, tiettäväine, jogahizel on armas da ozakas, täyzi rakkahuttu, välliä valdua nel’l’oilta, nagrua, toivottua kummua… Ga An’an polvel se on vie ližäkse valgei elaigu elävän muamankielen vuoh. Tunduu, kui naine atkaloiččou sidä aigua, äijät juondehet koskietahes mennyzii aigoi, paginoi, mielii, midä sai kuulta da jättiä igäzekse mustokse sydämeh:

Lapsusaijal ristikanzu

Oppiu tundie muailmua,

Silmil, käzil, omil jalloil

Kaččou, koskou, pollettau...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat