Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Nähä N’uhča ta...

Lomulato- entokulttuurikeškukšen emäntä Nadežda Sem’onova opašti kesryämistaituo. // Kuva: Tatjana Berdaševa

Vesireitti jokie myöten ei ole niin kuulusa kuin istorijallini muantie: 1702 vuotena 5000 talonpoikua oli rakennettu hiršilöistä “Osudarin tie”, mi kulki N’uhčan kylän laiturista läpi meččien ta šoijen Onegajärvellä šuaten. Näin hyö avattih Petri Šuuren šotajoukkoloilla matan Onegalla, jotta jälešti Povenčašta vesireittie myöten ne piäštäis vihollisien ruoččilaislinnojen luokše ta šuatais toki avata “ikkuna Jeuroppah”.

N’uhčah šuaten myö ajoma junalla. Belomorskista N’uhčah on noin 100 kilometrie, ka šähköjuna kulkie luahuštau kokonaista kolme tuntie. Ka vaikka tuo matka oli melko rasittava, kuitenki še kannatti. N’uhča on šemmoni paikka, kumpaista kannattau nähä. Kylä on hyvin šäilyttän oman istorijallisen ulkonävön.

N’uhča on vanha poromien kylä – musejo taivašalla. Tiälä ikäh kuin elämä olis piettyn: ei ole mopikkayhteyttä, ei ole nettie, ka elämä on. Toimiu kolhosi, koulu, päiväkoti. Kyläššä on oma leipomo, missä paissetah makieta lämmintä leipyä. Miehet, niin kuin ni entisinä aikoina, käyväh kalua pyytämäh, vanhan kellotornin paikalla rakennetah uutta, šuunnitelmissa on kehittyä merilevyn käsittelytevollisutta.

Nykyjäh kyläššä eläy noin 270 ihmistä, a XIX vuosišuan puolivälissä tiälä lašettih olovan melkein 200 taluo. Ihmiset ašettauvuttih elämäh yhteh paikkah, šentäh kun muanviljely näillä paikoin ei ollun kovin kehittyn. “Meri on meijän pelto” – šanottih pomorit ta lähettih kalanpyyntih, šuahakšeh elättyä omie perehie.

N’uhčan eläjä Nadežda Sem’onova oli meijän oppahana pomorien kylänelämäh ta kulttuurih. Hänen pakinatapa on vierahilla kielillä kiäntämättömien pomorien šanontojen ta venäjän kirjakielen ihmehellini yhteh kietoutumini. Hiän ei ieš huomua kuin arvautukšelliselta ta kaunehelta tuntuu tuo pakina kaupunkilaisvierahalla, kumpani on tullun enšimmäistä kertua Pomorien šeuvuilla ta kaiken, mitä hiän tietäy “pomorien pakinašta”, hiän on kuullun piirrošfilmilöistä Boris Šerginin starinojen mukah.

Tulima šuuren kakšikerrokšisen pomorien talon luokše. Šillä on jo yli vuosišuan pitkä istorija – kupča Ponomar’ovin talo on rakennettu 1903 vuotena.

– Tämä on “Lomulato”, Nadežda Sem’onova esitti kupčan tiloja.

Mintäh näillä valosilla ta puhtahilla tiloilla on kekšitty noin halvekšija nimi? Ka šillä on oma istorija. Aikoinah Nadežda oli ruatan kyläkoulun opaštajana. Naini rikeneh kerto lapšilla oman šeuvun istorijašta ta jotta kertomukšien lisäkši olis vielä mitänih näytettävyä, hiän rupesi pikkuhil’l’ua keryämäh vanhoja veššoja. Missäpä niitä šäilyttyä? Nadeždan talo on niise pomorien vanhanaikuni šuuri talo, kumpasešša šaman katon alla ollah kuin elintilat šamoin ni liävät, lavot ta muut talouštilat. Nykyni musejo oli šuanun alkuh juštih šiitä Nadeždan talon lavošta. Šentäh nimiki oli šillä kekšitty šemmoni. Jälešti Nadeždan alottehešta kyläššä peruššettih paikallini kanšalaisjärještö, kumpani šai musejon leviemäh ta kehittymäh. Näin ajan piäštä Nadeždašta tuli pomorien Hlamnoi sarai (Lomulato) -etnokulttuurikeškukšen emäntä. Tuo nimi oli jo šilloin niin tuttu paikalliseläjillä, lehtilöissäki šiitä kirjutettih, šentäh piätettihki jättyä še muuttamatta.

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat