Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Kozičuz – lyydiläisien kos’s’ontatapa

Lyydiläisien perintehellisen hiäritualin esityš Petroskoissa. // Kuva: Kuvat otettu Pyhäjärven juuret -yhissykšen arhiivašta

Kos’s’onta on kokonaini ritualikompleksi, kumpasella nuori priha tahi hänen heimolaiset kiännyttih neiččyön vanhempien puoleh kyšyön heiltä yhtehmänölupua. Še tavallah alko kos’s’ojien tulošta ta oli voinun loppuo kolmella eri tavalla: kos’s’ojat voitih šuaha aparat ili moršiemen šuoštumukšen tahikka moršiemen puoli otti miettimisajan.

Tavallah lyydiläisissä kylissä, šamoin kuin ni muuvvalla Karjalašša, neiččyöt mäntih miehellä 18–22  vuuvven ijäššä; kaikista nuorin moršiemenikä, mi oli pantu merkillä, oli 16 vuotta. Šovanjälkisinä vuosina 1940-luvun puolivälistä alkuan moršiemien ikäraja oli nouššun 25 vuoteh. Šulhasien ikä oli voinun erilaini, kuitenki ušiemmitein šulhani oli šamanikäni kuin ni moršien tahi pikuista vanhempi šitä. Oli niitä šattun yhtehmänöjäki, konša šulhani oli kymmentä- viittätoista vuotta vanhempi moršienta. Niitä ihmisie, kumpaset 30 vuuvven ikäh šuaten ei oltu peruššettu perehie, Kuujärven kyläššä piettih erikummallisina. Hyvin harvoin, ka šemmosie tapathukšie oli šattun olomah.

Kaikista parahana yhtehmänö- ta kos’s’ontakautena piettih šyyš- ta talviaikua ta varšinki još šinä kautena šattu vielä šuurie pruasniekkoja. Hiät piettih vähän ajan piäštä kos’s’onnan jälkeh – tavallah še valmisteluaika oli voinun keštyä kolmešta päiväštä kahteh netälih šuaten. Kuujärveššä käytih kos’s’omah šuovattailtoina sv’atkojen aikana: Uuvvešta vuuvvešta alkuan Vieristäh šuaten tahi Äijäpäivänä. Pyhäjärvellä häitä piettih ennein Roštuon pyhyä tahikka talvella Roštuon pruasniekan jälkeh, a kos’s’omašša käytih pyhänpäivän ili minnih pruasniekan iltana. Ylä-Lammissa häitä piettih tuiskukuušša Sreetenien aikana.

Pohjoislyydiläisillä priha lyhytaikasen kisauttelukauven jälkeh jo šuoriutu kos’s’omah neičyttä. Kuujärven lyydiläisillä kisautteluaika oli voinun keštyä pitemmän ajan ”kolmašta pruasniekašta” vuoteh šuaten. Kos’s’onnan tärkeimpänä ehtona oli še, jotta molommat (priha ta neičyt) tahottais männä yhteh. Šentäh alušta priha kyšy neiččyöltä lupua: ”Voigo tulda sulhaižiks?”. Toičči poika kyšy neuvuo omilta vanhemmilta, mistä päin ois parempi hakie moršien.

Kun nuoripari šuoštu keškenäh, prihan vanhemmat piettih neuvottelun, kumpaseh kučuttih heimolaisie šekä paikalliseläjie. Neuvottelušša kačottih mimmosešta pereheštä moršien on, kuin varakaš pereh on, vet moršien hyvän prituanien kera oli aina toivottu. Šen lisäksi käytih läpi koko moršiemen šuku ta kačottih eikö ole šukulaisyhtevykšie šulhasen pereheh. Moršiemen ulkonäköki oli hyvin tärkienä šeikkana: arvošša oltih lihavaiset, punapoškiset ta tervehet neiččyöt, kumpaset jakšettih ruatua jykietä työtä. Tuaškal-kyläššä prihat käytettih moršiemieh näyttämäššä omašša talošša. Pohjois-lyydiläisillä oli šemmoni tapa šanuo moršiemen valinnašta: ”Puol’ pahat puttu, hyvä mužik šid vie hyvän rišt’šikanzan luad’iu, a ünnäi pahas mužik otkažizou, šid ei sa ni mida luad’ida”. 

Moršien puoleštah ilmotti omilla vanhemmilla šiitä, jotta hiän meinuau männä miehellä. Moršiemen vanhemmat niise piettih oma neuvottelu, missä kačottih šulhaseh šukuo, šulhasen statussua ta šen käyttäytymistä. Vanhemmat haluttih antua oma tyttö kunnivoitettuh ta varakkahah pereheh. Još tyttö valičči šulhasekši pojan pereheštä, millä oli kyläššä paha mainivo, vanhemmat yritettih šuaha tyttö kieltäytymäh yhtehmänöštä: ”Oi piästä d’umal mändä miehele ningomai perehei! Aina pidau itkeda i šidä it’kud lähtäu šilmät piäs!”

Järkiyhtehmänöt oltih lyydiläisillä hyvin harvinaini asie. Šulhasen perehneuvotteluissa voitih kuitenki piättyä, jotta valittu moršien ei kelpua šulhasella ta ehotettih nuorella miehellä käyvä kos’s’omah toista neičyttä, kumpaista hiän toičči ei ni tuntenkana. Šulhasella ei jiänyn mitänä muuta, kun alistautuo ta totella vanhempien tahtuo. Tähä tapahukšeh pohjois-lyydiläisillä oli oma šanonta: ”Minutta mindai naitet’t’i, mina ol’im mel’l’it’šal, tulim mel’l’itšaspiäi kod’i, ka d’o mindai pot’t’šivuoitau mit’šuoil”.

Moršiemenki vanhemmat voitih antua miehellä vaštah šen tahtuo, varšinki još šulhani taričči šuurta panttie, šuurempua, mitä ielliset šulhaset oli tarittu. No šemmosie tapahukšie šattu hyvin harvoin ta ne oltih poikkehukšina. Tavallah viimeni šana oli moršiemen, vaikka toičči še oli voinun aiheuttua riitua vanhempien ta heimolaisien kera.

Šuatuon vanhempien plahosloven’n’a, koko pereh alko valmistautuo kos’s’ontah. Alušta järješšettih etukäteh kos’s’onta. Šamanmoini tapa oli olomašša monilla kanšoilla, esimerkiksi Oneganiemen venäläisillä. Pyhäjärven lyydiläiset kučuttih šemmosie kos’s’ojie küzüjäd-nimellä. Etukäteh kos’s’omah kävi kennih šulhasen heimolaisista: tuatto, muamo, tahi molommat vanhemmat, tavallah ilmain šulhaista. Küzüjien joukkoh kuulu toko yksi-nellä henkie. Tuatto oli vanhin kos’s’ojien joukošša, hiän tuli taloh šauva kiäššä. Küzüjie enšin kostitettih čäijyllä piirakkojen kera. Šiitä vašta ruvettih miettimäh oikeijen kos’s’ojien tuluo.

Lisyä lukekkua Oman Muan n:issa 39–42

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat