Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Karjalaiset Nevan rannalta

Jelena Volodina on varma, jotta ihmisen pitäy tietyä omat juuret // Kuva: Kuva on otettu: vk.com/volodinaeo

Piiteriläini Jelena Volodina on kotosin Pella-kyläštä, mi on Neva-joven puolivälissä, šiinä kohašša, missä Neva luatiu jyrkän mutkan ta missä šiih laškou Tosna-joki. Täššä kyläššä on Jelenan kotitalo. Še on jo 150 vuotta vanha. Jelena monta vuotta oli tutkin omie juurie ta tuli piätökšeh, jotta hiän on tverinkarjalaini.

– Pellašša meijän perehtä aina piettih vierahana, toiset piettih meitä šuomelaisina, toiset – karjalaisina, Jelena Olegovna kerto. – Omie juurie tutkien löysin dokumettija, kumpaset tovissetah, jotta miun kantatuatot lähettih Käkišalmešta (Proizersk) Tverin alovehella monien muijen karjalaisien joukošša Stolbovan ruahašopimukšen jälkeh. Ka šiitä šiirryttih elämäh toisella paikalla ta niin piäštih Nevan rannoilla. Mie hyvin muissan omua ämmyö, kumpani šynty 1904 vuotena ta opašti milma keryämäh liäkekašvija ta juurie. Ka ämmö jo pakasi venäjäkši, en ole kuullun hänen šuušta karjalua eikä omašta kanšallisuošta ole paistu konšana. Še teema, niin kuin šanotah, oli “kielto”.

Jelena Volodina järješti omašša istorijallisešša talošša musejon. Kahešša vuuvvešša šiitä tuli vilkaš kulttuuri- ta luontokeškuš, kunne tulou käymäh piiteriläisie ta turistijaki, ket on kiinnoššuttu luonto- ta kulttuuriturismista ta kantarahvahien elämäštä.

– Neva-joven rannoilla eläjillä rahvahalla on oma ainutluatuni elämäntyyli, Jelena Volodina jatkau. – Šatoja vuosie Nevan rannoilla on elän eri kanšojen etuštajie, kumpasilla on šama perinneh – pityä tašapainuo elämän kaikissa hommissa eikä joutuo kiistoih toini toisen kera. Täššä elettih muanviljelijät ta mečänantimien keryäjät, ihmiset, kumpaset ruattih ahkerašti eikä moitittu omua ošua, vaikka elämä oli ylen vaikie ta täyši puutehta.

Jelenan ta hänen tyttären mieleštä ennein kaikkie pitäy kiäntyö ympäristöh ta luonnollisih oloih. Luonto antau omua voimua ta tietuo kaikilla, ken on valmis šuamah šitä. Musejon toiminnan pohjana on luonto ta ikivanhat paikallisperintehet. Talošša on vanhojen esinehien šekä kuklojen näyttelyjä ta työpaja. Pihalla on kašvimua, missä emäntä kašvattau liäkeheinijä, ta kanameditatijo-aloveh, missä musejon kävijät voijah šeisattuo ta kačella kanojen elämyä.

– Meijän musejotalo on vielä hyväššä kunnošša, emäntä jatkau, – še on hiršitalo, še šeisoi kivilöillä. Arhitektuurin kannalta šitä ei šua nimittyä “perintehellisekši” venäläisekši tahi karjalaisekši talokši, šentäh kun šiinä on yhissetty eri rahvahien rakennuštapoja. Nyt meilä ruvettih tutkimah elinrakennukšien puuarhitektuurie. Šamoin ni kiinnoššuš alovehen alkuperäsien kanšojen istorijah ta kulttuurih on noušušša.

Jelena Volodina on varma, jotta Leningradin alovehella on vielä äijän karjalaista rahvašta, ket hyvällä mielellä kačottais hänen musejotaluo ta tuttavuššuttais šen istorijah. Hiän tahtou löytyä yštävie ta šamanmielisie Karjalan tašavallaštaki. Jelena šuunnittelou šamoin opaštuo karjalan kieltä, jotta vielä šyvemmin painuo oman šuvun istorijah ta muah.

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat