Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Oli muamolla šeiččemen poikua…

Šeiččemen stauččua, šeiččemen lusikkua -nimini karjalankielini näytelmä on ohjattu Nina Sem’onovan šamannimisen käsikirjutukšen mukah. Muutoma vuosi takaperin Vieljärven kylän teatterin ošallistujat oli kiännetty tämä näytelmä livviksi ta ašetettu še näyttämöllä. Viime vuotena Kalevalan kanšanteatterin ta Kalevalan kanšanlaulun yhtyvehen johtaja Valentina Saburova piätti ottua Nina Sem’onovan käsikirjutukšen ruatoh, kiäntyä ta ašettua še Kalevalan teatterin lavalla. Ta nyt tämä näytelmä kuuluu vienakšiki. Esityš on erikoini šiinäki mieleššä, jotta artistoina šiinä ollah Kalevalan kanšanlaulun yhtyvehen ošallistujat. Monilla heistä ei ollun aikasempua näyttelijäkokemušta.

Näytelmän tapahtumat šiirretäh kaččojat 1970-luvulla karjalaiseh kyläh. Šovašta on kulun jo kymmenie vuosie. Kyläläiset eletäh rauhanelämyä, ka ihmisien šyväimih šota on jättän šyvie huavoja, mit ei miteinkänä vetäyvytä, eikä aika niitä voi parentua.

Šeiččemen tähtie on Arhipovnan talon šeinällä, šeiččemen poikua hiän oli kaimannun šotah, yksikänä niistä ei myöštyn elävänä kotih... Monta vuotta on jo vierähtän, ka Arhipovna ei miteinkänä voi tottuo šiih ajatukšeh, jotta hänen poikie ei ole enyä elošša. Naini vuottau niitä kotih, valmistau ruokua, panou stolalla šeiččemen stauččua ta šeiččemen lusikkua. Hiän pakajau poikieh kera, muistelou niijen lapšuš- ta nuorušaikua, tariččou niillä ruokua.

”Akka on piältäh šekasin” pöläštyy pirttih pistäytynyt nuori kuoron johtaja As’a ta kiirehtäy kertuo šiitä muilla kylän naisilla.

”Hänellä on oikeuš muissella omie tapettuja poikieh” rauhotetah As’ua naiset. Hyö hyvin ymmärretäh, mimmoni kor’a on Arhipovnalla, vet jokahini heistä on niise mänettän omahisie šovašša – ken pojan, ken ukon. A Arhipovnalla kaikki lapšet šovašša kuavuttih. Niin olisko naini, kumpani pakajau ta muistelou omie poikieh, piäštäh šekasin?

”Meilä hyö kaikin ollah elošša” – šelitetäh As’alla naiset. Ei muamon šyväin voi uškuo poikieh kuolinviestilöih, še viimeseh šykintäh šuaten toivou, jotta konšanih ne myöššytäh kotih ta kerran koputetah hänen ikkunah.  

Arhipovna hellävaroin šäilyttäy yhtä ainutta kirjaista, min hiän oli šuanun pojaltah. Naini ei iče šuata lukie ta aina pyrittäy tovarissua lukomah kirjaista, vaikka hiän iče muistau ulkuo šen jokahisen rivin ta jokahisen šanan.

Näytelmän aikana kuuluu lauluja ta huumorieki, ka kaikki hil’l’enöy kun lavalla tulou Arhipovna (Nadežda Hirjanova) ta alottau oman pakinan. Nadežda oli šuanun šuuren ta vaikien roolin ka hiän hyvin onnistu kertomah kaččojilla niistä tuntehista, mitä tuntou muamo, kumpaselta šota oli ottan kaikki lapšet. Kaččojat kuunneltih Arhipovnan monologija eikä voitu piettyä kyynälie.    

Arhipovnan tarina varmašti košettau ta šuau šulamah ihmisien kovemmatki šyväimet. Ta vaikka pahan šiän takie Kalevalan kulttuuritalon kaččojašali ei ollun ihan täpötäytenäh, kuitenki artistojen esittämä istorija koški varmašti jokahisen šalissa istujan šyväintä.

Esitykšen jälkeh vielä kotvan aikua rahvaš ei lähetty pois: räpytettih, ševättih ta kiitettih artistoja pyyhkien kyynälijä šilmistä. Ta še oliki näyttelijillä parahana lahjana. Passipot täštä esitykšeštä, yllättijä meitä uuvveštah. Bravo, kalevalalaiset!

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat