Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Valeh-Šampo

”Sampo. Pohjolan runot (Karjalaini kanšaneepossa)”. Virhe näkyy jo iče kirjan nimeššäki vain ollouko še tahollini viärennyš?

Vuosi 2019 on nimetty Kalevalan vuuvvekši Pohjosen mainijon runoelman 170-vuotisjuhlan kunnivokši. Joka vuosi Kalevalan päivinä lukijat kiännytäh eepossah, šen runonlaulajien perintöh, mi on šäilyn Elias Lönnrotin runoelman rivilöissä. Ilmeštyy uušie teemajulkaisuja – tietehellisie ta taitehellisie, jäljittelyjulkaisuja ta uušie tevokšie. Yksi jälkimmäisistä julkaisuista, mi oli omissettu Kalevala-teemalla, šai miut tarttumah kynäštä ta kirjuttamah tätä kirjutušta.

Monet pyritettih milma jättyä kommentoimatta tuota julkaisuo, ka mie en voi šietyä šallimista tämmöseššä asiešša.  Še on liijan tärkie asie Karjalan kirjallisuolla ta yhteheš kulttuurilla. Šananvapaušoikeuš on jokahisella ihmisellä, šamoin kuin ni luomistyön vapauš, ka jokahisen pitäy vaššata omista šanoista ta luomistyöštä.

Miun ieššä on kirja nimeltäh ”Sampo. Pohjolan runot (Karjalaini kanšaneepossa)”. Virhe näkyy jo iče kirjan nimeššäki vain ollouko še tahollini viärennyš? Kaikilla meilä on tuttu ”Kalevala”, kumpasen Elias Lönnrot oli luonun kanšanrunojen pohjalla. Näitä runoja Lönnrot šekä muut kanšanrunouven keryäjät oli tallennettu Vienan Karjalan, Šuomen Karjalan ta Inkerinmuan alovehilta. Lönnrot oli luonun ”Kalevalan” šuomen kielellä, a 2015 vuotena ilmešty Raisa Remšujevan kiäntämä eepossan vienankielini versijo. Mie olin tuon kirjan juhlallisešša esittelytilaisuošša. Šilloin kiäntäjä kerto, jotta vienankieliseššä versijošša lopultaki Sampo-nimi rupesi kuulumah oikiešti karjalaisittain ili Šampo. Tämmöni šanan kirjutuštapa löytyy Boreniusin muistihpanoista. Karjalan kielen taitajina ollen, a ”Karjalaisen kanšaneepossan” luatijat pietäh iččietäh kielen tietäjina, hyö voitih kirjuttua kanšaneepossan nimi, niin kuin še oli ollun vanhoissa kanšanrunoissa. Eriskummalliselta näyttäy moiteh runonkeryäjän Lönnrotin puoleh šen muistihpanojen šeläškättä täyttämiseštä, kumpani ”otti pois šuomelaisella ouvot š:t ta č:t (sitaatti kirjan alkukirjutukšešta, š 23).

Vielä ouvommalta kuuloštau še, jotta kirjan luatijat šanotah šitä enšimmäisekši karjalaisekši kanšaneepossakši. Kirjuttajat on yhissetty kirjan kanšiloih eri motiivija, kumpaset tutkijat oli tallennettu ta julkaistu eri vuosina. Hyö on rakennettu kertomušta oman käsitykšen mukah muuttamalla juonija ta kekšimällä uušie. Mi kanšanruno kertou hahmošta, kumpasella on kakši nimie – Lemminkäini ta Joukahaini, kumpani on šamanaikasešti Pohjolan emännän veikkona ta miehenä? Kellä tutkijista oli ollun mainintoja šiitä, jotta runoja lajiteltih värin mukah: ”Punani runo”, ”Ruškienkeltani runo”, ”Keltani runo”.  Täššä kirjašša on äijän kirjuttajien kekšimyä, niin mintäh hyö šanotah šitä kanšaneepossakši?

Kieliopilliset ta šanaštovirhiet šuahah miut ajattelomah, jotta alkuperäsie karjalaisie runoja oli muutettu tahi täyvennetty. Kuitenki Sampo-kirjan luatijat koroššetah, jotta ”karjalan kirjakielen nykyaikasien normien avulla hyö yritettih šuaha runot niijen alkuperäseh muotoh ta šuaha ne kuulumah oikeilta karjalaisilta runoilta”. Karjalaisen kanšaneepossan alkuperäistä muotuo entissettih nykysen karjalan kielen normien ta keinojen avulla – mitä šiitä tuli?  Paremmin fantastini kirjuttajaluomuš, eikä mikänä kanšaneepossa.

Ihmisien reaktijo hämmäššyttäy – kirja on šuanun äijän kehunta- ta äšen ihaššušarvošteluja. Onko ne kommentoijat ta ihailijat luvettu tuota ”karjalaista kanšaneepossua” vain onko ne arvoššeltu šitä kuvien ta painoluavun kannalta?

Varmašti Kalevala-vuotena tuo uuši kirja löytäy oman lukijan ta oštajan. Ta milma ylen harmittau, jotta kennih lukijista voit ihan tosieh uškuo šiih, jotta pitäy käsissäh enšimmäistä karjalaista kanšaneepossua.

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat