Vienan Karjala

Kirjutukset vienankarjalakse

Minun tuatto

Heččulan kylän karjalaine Miinan Johor

Tahton kirjuttua omas tatas. Kui elettih voinan jälles. Pahoi elettih. Jygei oli kaikil. Nostettih uvvessah kylii, perehii, muapalazii, maksettih nalogoi – maijol, voil, lihal. Minä iče hongoil vedelin järves poikki maidoloi da voiloi molokopunktale. Vahnembat ruattih yöt-päivät. Muamo syötti linduloi, sit vazaizii, sit lehmii lypsi da poččiloi kačoi. Tata ruadoi MTS:as, sit kodiloi nosti, sit kunne käskiettih, sinne i matkai ruadoh.

Voinalpäi tata tuli ruanittu. Hänel ei olluh silmiä – se oli enzimäine ruanitus. Toizen kerran miinan pala nenän n’okan hänel leikkai, ga se puutettih järilleh. Tata voinan aigah oli Karjalan frontal. Häi ei suavainnuh paista voinah nähte. Konzu kačoi kinuo, kus voinua ozutettih, ainos itki. Minä ku olen rodivunnuh jo voinan jälles, ga sidä en tiijä, a minun vahnembi sizär Anni mustelou, ku tata voinalpäi tuli: “Myö susiedutyttözen kel istuimmo ikkunpieles. Oli moine hyvä päivy. Kačommo, ga loitton nägyy – saldattaine astuu. Myö davai händy niärittämäh rouno – kätty viuhkutammo da kirrummo: “Terveh, saldattu”. A sit syväinkerä minul vaččah meni, kačon, ga sehäi meijän tata on. Sit tata tuli, sit sebäimmökseh, itkemmö dai nagrammo. Baba työndi minuu mamua kuččumah ruavospäi. Sit illal kai kylä tuli meijän taloih. Paistih, musteltih ennevoinastu elaigua”.

Voinan aigah tatal puutui olla Kronštatas. Jällespäi häi suvaičči pajattua pajuo “gavani-gavani, kronštadskije gavani, pari podn’ali bojevije korabli”. Meijän kyläläine ilopada, susiedu Simen-veikoi sanoi tatua “Miinan mor’akku”...

Sano oma mieli

Kai kommentariet tarkistetah. Viestit, kudamis on pengomistu, rahvahan vihua da VF:n zakonoin vastastu kuhkuttamistu, otetah iäre.

Lugijan mielii: *
Sinun nimi: *
 
Partn`ourat