Kešä, kumpaista myö aina niin kovašti vuotamma, on loppujen lopukši tullun. Monet meistä lähetäh lomalla, ken šuveh ottamah päivänpaistuo, ken šuurih kaupunkiloih kaččomah mukavie nähtävyykšie, ken kyläh nauttimah luonnošta ta hil’l’aisuuvvešta. Toičči kyläššä ollešša huomuatki tyhjennettyjä taloja ta äšen kokonaisie katuja, missä ei enyä ketänä elä. Kulet niijen tyhjien talojen ohičči, ajattelet niijen eläjie ta elämyä, kumpani ennein šykki näissä paikoissa.

Kiestinkin kyläššä šemmoni šuuri tyhjetty paikka tai kylän oša on Kalatehaš. Lapšina tykkäsimä kävellä Kalatehtahan vahnoja pihoja, eččie vanhoja esinehie ta kuunnella ämmöjen tai ukkojen kertomukšie tämän kylän ošan entiseštä elämäštä. Nyt Kalatehaš-ošašša ei ole šäilyn ni yhtä taluo, näillä paikoin jo kašvau mečikkö, onnakko muisto kylän ošašta eläy nytki.

– Vuotena 1970 kalatehaš pantih kiinni, tultih johtajat Petroskoista ta šanottih, jotta vejen tašo kohta laškou ta mouttorivenehet ei piäššä kulkomah. Ihmiset jouvuttih muuttamah pois. Kaikilla oli suali lähtie ta jättyä kotie. Monet muutettih Kiestinkin keškukšeh, monet Šohjanankoškeh.

Kalatehaš on kaunis niemi. Kyläläiset nytki käyväh šinne marjašša, šieneššä ta kalalla. Paikalliset ollah varmat, jotta Kalatehtahalla kašvau makein malina. Kešällä kaikin käyväh levähtelömäh šen hiekkarannalla.