Oma Mua

Ainehistoja livvinkarjalan murtehella

Luonnon kešellä Vienan kainalošša

Konša milma kučutah Kalevalah, mie en pitälti mieti, heti šuoriuvun matkah. Lähen šinne aina hyvällä mielin. Šuvaicen Kalevalan rahvašta ta luontuo. Kävin Kalevalašša ta muissaki kylissä, ka Vuonnisen kylä oli aina jiänyn kylkeh, monta kertua mänin šen šivučči. Kerran oman kollegan Lena Karpovan kera piättimä käyvä ihan Vuonnisešša, piättimä kaččuo tätä vanhua runokylyä ta tuttavuštuo šen eläjih.

 

Vuonnisešša vuolahašša

Vuonnini on huuttorin näköni kylä: talot ollah hajallah Ylä-Kuittijärven rantoja pitin, muata Vuonnisešša on äijän, ihmisie on vähän.  Yhen talon emäntänä on Alma Jegorovna Sapožnikova. Kun myö tulima, Alma šiivosi pihua talven jälkeh. Hiän pitäy omua muata kunnošša.

Alma Jegorovna ta hänen šeukku Helmi Torvinen ollah Vuonnisen vanhimpie eläjie. Karjalaisen tavan mukah hyö enšiksi meitä čäijyllä juotettih, a šiitä i kyläštä kerrottih.

– Ennein muinoin kun vuonnislaisilta kyšyttih, missä hyö eletäh, ni hyö vaššattih: «Vuonnisešša vuolahašša, pirun pitkäššä peräššä, hauvin šuolen šolmukašša», näin  Alma Sapožnikova alotti oman kertomukšen kotikyläštäh, – Meijän kylän ošat ollah Vuarala, Riikol'anniemi, Teppananniemi, Tervasenlakši. Juuri Tervaselahta šanotah pirun pitäkši peräkši, hauvin šuolen šolmukakši, kun še on šuolen šolmukan näköni, kaita ta pitkä. Aikoinah Vuonnini oli šuuri kylä. Riikol’ašša oli 12 taluo, Teppananniemeššä 17 taluo, a nyt šielä on yksi ainut talo. Kylä on ihan kokonah hävinnyn, ei meistä kenkänä välitä. Meijät on tänne jätetty oman onnen nojah.

Vuonnini on aina ollun šyrjäkylänä. Ennein vanhah tänne piäštih venehillä tai šukšilla tai hyvänä lykkynä – heposella. Nyt kyläššä ei ole nimitä palveluo, mobiiliyhteyš tiälä ei toimi, eikä šähkyökänä anneta rahvahalla koko päiväkši. Vanhat karjalaiset talot lahotah ta heinä kašvau niijen tilalla. Vuonnisen läpi kulkou tie, kumpani yhistäy Koštamušta ta Kalevalua. Kyläššä kävijie on hyvin vähän. Onnakko še ei riko Alma Jegorovnan mieltä –  rauhašša on parempi kirjuttua. Viime aikoina hiän alko kirjuttua juttuja lehtilöih omašta elämäštä ta Vuonnisen istorijašta.

 

Alman kartta

– Hermoššutti kovašti, kun šuomalaisetki šanottih, jotta Vuonnisešša ei ole ollun taloja eikä ole ollun ihmisie. Jotta eryäš ihmini ta eryäš ämmö vain. Ni mie piätin, jotta «Ahah! Mie teilä kerron ta näytän mitein tovella oli!» Mie ičelläni šanoin, jotta olis vaikka mitein, ka kartta on luajittava, ja miun pitäy šuaha tietyä kuin äijän tiälä oli rahvašta ta kuin monta taluo. Niin 130 taluo mie šain. Šiinä yli 600 ihmisie. A šeukun poika šano, jotta kaččo tietoja Vuonnisešta internetista, ni šielä oli šanottu, jotta 800 ihmistä oli ollun Vuonnisešša ennein šotua.  A šovan jälkeh monet ei myöššytty, ka oli šitä kuitenki.

Vuonnisen kartan mie luajin oman muissin mukah. Ta vielä 40 vuotta takaperin miula oli kirjutettu tietoja vanhoilta rahvahilta ta eri kirjoistaki näitä muisselmie löysin, esimerkiksi Darja Šahtarinan ainehistoista. Keräsin näitä tietoja yhteh ta piiruššin šen kartan.

Alma Jegorovna merkičči kartalla talot, vanhan kalmismuan, kirikon, velješhauvan, Vuassilan kiven, tiet ta rannat – kaikki mitä oli Vuonnisešša ennein ta mitä on jiänyn tähä päiväh šuaten. Kartalla on merkitty paikannimet ta talojen omistajien nimet.

– Missä on merkitty ruškiella, ne talot oli poltettu. Šovan alušša iče vuonnislaiset poltettih kylä.

Kenen jalka kapšau, šen šuu n’apšau

Enšimmäistä kertua myö tulima Vuonniseh kevättalvella ta tuttavuštuma Alman ta Helmin kera. Alma Sapožnikova eläy omašša kyläššä ympäri vuuvven, a hänen šeukku Helmi talvisin eläy Kalevalašša, oman pojan luona. Vain kuin tulou mahollisuuš piäššä Vuonniseh, Helmi heti lähtöy. Kotikylä muanittau.

– Vot kun lapšet ois voitu tulla tänne elämäh, šanou Helmi Torvinen, – šilloin tietyšti mieki oisin jiänyn tänne. Ka kun kouluo Vuonnisešša ei ole, miteinpä hyö tullah – ei nikuin. Lapšilla on lapšet, heijän pitäy koulušša opaštuo. A näin, mitähän myö! Oikein hyvä on tiälä olla! Še on vain paha, jotta šähkyö meilä vähä annetah, vain muutomakši tunniksi päiväššä. Kauppa Vuonnisešša on – Nad’an kahvilašša – šiinä myynnissä on jokapäiväistä tavarua. Kakši kertua netälissä meilä tuuvvah leipyä, još mitä tarviččou, ni voit tilata Nad’alta, hiän tuou.

Toisen kerran myö tulima Vuonniseh kešällä, juštih šieniaikah. Helmi luati varoja talvekši.

– Oikein on äijän šientä tänä vuotena. Eklein juoksin mečäššä, keräsin näitä šienie, tulin ta puhaššin. Nämä vahvoset ollah karkiet, ne livotetah šentäh, jotta läksis še karkie poikeš. Panin šienet veteh likoh. Nyt mie valutan tämän vejen. Kuan uutta vettä, ne livotah vielä, a šiitä huomenekšella otan ta šuoluan.

 

Jegorovit

Kešellä Vuonnista on šuuri hyväššä kunnošša olija ruškie talo, a šen lähellä on šaha. Še on Jegorovien talo. Jegorovie kyläššä on kakši perehtä. Miehet ollah kunnon isännät, pihalla on traktori ta muuta teknikkua, omat muatki heilä ollah käytöššä. Santeri Jegorovin naini Antonina kašvattau omalla pellolla potakkua, porkkanua, salattie, tillie ta muuta vihannešta. Hyö mieheh kera tultih elämäh Koštamukšešta Vuonniseh vuotena 1989, konša oli luvattu elävyttyä vanhoja karjalaiskylie. Šilloin Vuonnisešša oli rakennettu uuši navetta, oli avattu koulu.

– Näytti šiltä, jotta vanha runonlaulajien kylä šai uuvven elämän, muistelou Antonina. – ka ei še onnistun. Vaikka myö olemmaki jo eläkkehellä, no olemma Vuonnisen nuoremmat eläjät. Kyläššä ei ole nimitä työtä, ka voimie meilä vielä on. Nin iče kekšimmä ičellänä työtä: Pitäyhän šyöttyä iččie! Miun mieš Šanteri šahuau meččyä, myö otamma vaštah turistija ta näytämmä heilä kylän nähtävyykšie. Mieš venehillä viey halukkahie kaččomah Vuassilan kivie.

 

Vuassilan kivi

Vuassilan kivi on Vuonnisen piänähtävyyš. Tämä mahtava luonnonkivi on aina ollun täššä šamašša paikašša, Teppananniemeššä. Šuomelaini kuvanveistäjä Martti Aiha vuotena 1995 luati muistomerkin kiveštä. Kiveh on kaivettu loukkoja ta niihi on pantu šinistä lasie.

– Myöki antoma oman panokšen paččahan luatimiseh, kertou Aleksandr Jegorov, – kun korjasima yhtä näistä  šinisista šilmistä. Še šilmä oli kaivettu kiveštä poikeš, jäi vain loukko. Ni myö panima šinne uuvven lasin ta šen alla panima I. K. Inhan luatiman valokuvan. Täššä kuvašša on Vuonnisen vanha časouna. Uson, jotta paččahan liatija ei rupie kiruomah meitä täštä ruavošta.

Vuotena 1995 Karjalan Šivissyššeura ta Kalevalašeura ašetettih Vuassilan kiven viereššä muistolaivan. Nyt Teppananniemeššä ei ole eläjie. No Jegorovit hoijetah šen alovehta ta kiven ympäristyö. Niitetäh šielä heinyä ta puhaššetah muata, jotta kiven luokši ois helpompi piäššä.

Vuonnisešša elettih parahat runonlaulajat Vuassila Kieleväinen ta Ontrei Malinen. Lönnrot tapasi Ontrei Malisen šykysyllä 1833. Ontreilta Lönnrot sai Sampojakšon, Kilpalaulannan, Vellamon neiton onkinnan, Vipusešša käynnin, Kilpakosinnan, Laivaretken kantelehen šyntyinehen, Lemminkäisen virren ta Väinämöisen tuomion; kaikkieštah  806 šäjettä. Ontrein runot oltih Lönnrotille arvokkahat, a pakinat Vaassila Kieleväisen kera oltih tärkiet šiinä mieleššä, jotta niistä Elias Lönnrot šai tulijan Kalevala-eepossan kokonaisen kuvan. Vuassila Kieleväinen eli juštih Teppananniemeššä.

Natto Varpuni

Lisyä kommenti

Luokkaukšie, kanšallista pahantahtoisuutta šekä VF:n lakien vaštasien toimien kehotušta šisältäjät viestit poistetah šivuilta!

Kommentit: *
Šiun nimi: *