Oma Mua

Ainehistoja livvinkarjalan murtehella

Kuni on voimie ihmisellä, niitä pitäy käyttyä

Mie tuttavuššuin Galina Lettijevan kera, konša tulin ruatamah Karjalan televisijon kanšalliskieliseh toimitukšeh.  Galina Jegorovna ruato šielä ratijontoimittajana. Mie aina luvin hänellä omie tekstijä, a hiän korjasi virkehie ta šelvitti, kuinka pitäy šanuo karjalakši oikein, jotta še virkeh ei olis ollun šuorana kiännökšenä venäjän kieleštä. Nyt Oma Mua -lehen toimittajana miula on šuuri česti pakautella Galina Lettijevua ta kirjuttua häneštä lehen lukijien luvettavakši.

– Galina Jegorovna, šie olen vienalaini. Mistä kyläštä olet šyntyn?

– Tavallisešti mie šanon, jotta olen šyntyn Kalevalan kankahilta. Mie olen šovan aikana šyntyn Kemissä. Tuatto kato šovan aikana, ei ole mitänä tietoja häneštä tähä šuaten. Šiitä mamman kera Kalevalah šiirtymä. Meijän talo palo. Mamma oli ruavošša pienellä Vuopa -meččäpunktilla. Nykyjäh šemmoista ei ole. Šiinä mečäššä mie ni uuvven tuaton löysin ta šiitä Jyrähmissä elimä ta Jyškyjärven koulušša opaššuin ta Kalevalašša... Näin ni olen Kalevalan kankahilta.

Nuori Galina huaveili yhtyö Neuvoštoliiton nuorisoliittolaisien rakennuštyömualla. Koulun jälkeh hiän läksi Kontupohjah, missä šillä aikua rakennettih paperitehtahan laitokšie. Šielä neičyt ruato kakši vuotta. Šamalla aikua Petroskoin yliopistošša oli avattu uuši laitoš, millä ruvettih valmistamah šuomen kielen kiäntäjie. Galina Lettijeva läksi šinne opaštumah.

– Konša diplomit annettih, niin työnnettih ruatamah, minne työnnettih. Kolme vuotta ruavoin Mujejärven piirissä Motkošša, en tiijä naverno ei ole olomašša enyä šemmoista paikkua. Koulušša ruavoin venäjän kielen ta kirjallisuon opaštajana. Kešäkši meitä otettih ruatamah ketä Moskovan Inturistih, ketä Leningradin inturistih, šentäh kun juštih šiih aikah alko turismi kehittyö, a šielä ei ollun šuomen kielen kiäntäjie. Šielä mie šain hyvän kielikoulutukšen.

– Miellyttikö šiula tämä ruato turistijen kera?

– Še milma miellytti, kun mie mečäštä tulin ta šain nähä šuurta muajilmua, šen takie še milma oikein miellytti. Še ei ollun yhtänä helppo ruato, vain milma miellytti juuri šen takie, jotta mie ajelin melkein koko Neuvoštoliittuo šiih aikah, nävin mukavie paikkoja. Mie omilla rahoilla miteinkänä en olis piäššyn niin äijän ajelomah. Ta šiitä še oli šemmoista, jotta aina uušie ihmisie. Mie nävin mitein mielelläh hyö kuunneltih, šentäh še milma miellytti.

Šiitä Galina Jegorovna tuli ruatamah Petroskoih. Kuuši vuotta oli kiäntäjänä Progress-kuštantamošša, šiitä ruato Opaššušministerijöšsä. Naini tovistau, jotta hiän ei jakšais missänih laitokšešša paperija puissella ta konša lapšien Kipinä-lehen piätoimittaja Viktor Husu kučču häntä Kipinäh, hiän ihan mielelläh läksi šinne.

– Kipinä-lehti oli šuomenkielini, no Juakko Rugojev šano šilloin, jotta tytöt, teijän joka leheššä pitäy olla ainehistuo millänih karjalan murtehilla ta vepšän kielellä. Še oli Juakon kehotuš, jotta ehottomašti pitäy olla materialie karjalan ta vepšän kielellä. Šillä aikua ei vielä paistu karjalan kielen elävyttämiseštä. Koulušša opaššettih šuomen kieltä. Karjalan kieltä ei opaššettu. No šiitä huolimatta Juakko šano, jotta joka leheššä pitäy olla karjalankielisie juttuja: “Työ, tytöt, kaikin Karjalašša oletta šyntynyöt ta kaikin oletta karjalaisie. Eččikkyä rahvašta, ken šuattau mitänih kirjuttua karjalan kielellä”.

Kipinäššä oli oikein mukava ruato, muistelou Galina Jegorovna, ka šiitä tuli perestroika ta lehen toimittajilla šanottih, jotta pitäy tienata rahua. Toimittajat hyvin šuatettih luatie Kipinä-lehtie, a rahua tienuamah hyö ei šuatettu niken. Hyöhän kaikin oltih filologija. Näin koko porukkana ni lähettih šieltä pois. Puolitoista vuotta Galina Lettijeva ruato yliopistošša šuomen ta karjalan kielen opaštajana. Šielä yliopistošta hiän piäsi ratijoh. Šilloin ratijoh oikein tarvittih karjalkielisie toimittajie, kun karjalan kieli jo oli täyveššä vauhissa. Ratijošša naini ruato kymmenen vuotta. Ta olis iellähki ruatan. No šiitä kun Vienan Karjala -lehen piätoimittaja Raisa Remšujeva läksi pois viraštah, niin Galina Jegorovna kučuttih šinne. Ta hiän ruato kolme vuotta lehen piätoimittajana. 

– Mitä šie ruat nyt, kun olet eläkkehellä?

– Lehtityöštä mie šiirryin eläkkehellä ta tähä päiväh šuateh aina ajattelen, konša mie lähen eläkkehellä, nakrau Galina Jegorovna, - Ruatuo miula riittäy. Viimeset vuuvvet olen ruatan Kanšallisen teatterin kera. Olen kiäntän karjalan kielellä venäjänkielisie näytelmie. Ta šiitä šen jälkeh, kun näytelmä on valmis, nin autan näyttelijie opaštumah pakajamah karjalakši, nin kuin pitäis paissa. Konša tulin teatterih, mie kauhiešti ihmettelin, jotta mitein ne artistat noin lyhyöššä ajašsa opitah vierahalla kielellä pakajamah. Vieläi kirjoja kiännän vienakši.

Kieliruavon lisäksi Galina Lettijeva ompelou, tikuttau ta käy liikuntakerhoh. Naini ni opaštu volont’oriksi. Hiän on šemmosie volont’orija, ket käyväh yksinäisien vanhukšien luona. Ylen äijän šemmosie vanhukšie, ket issutah koissa aina, eikä tulla minnekänä, ka heijänki pitäy hoti muuta rahvašta nähä, kenen kera paissa. Galina Jegorovnalla oli šemmoni ihmini, kumpasen luona hiän kävi 18 vuotta. Viime vuotena hiän kuoli...

– Galina Jegorovna, rahvaš ušeičči šanotah, jotta kanšallisuš vaikuttau ihmiseh, hänen elämäntapah ta luontoh. Mitä mieltä olet, vaikuttauko ihmiseh še, millä mualla hiän on šyntyn?

– Mie ajattelen, jotta joka muašša on kaikenmoisie ihmisie, hyvie ta pahoja, poikkoita ta ei oikein. A vot kun mie olen šyntyn karjalaisešša pereheššä, nin mie nävin, mitein meilä ruattih karjalaiset. Še on ruataja rahvaš. Še jäi miula mieleh. Šiitä oikein tykättih luontuo. No nyt šanotah ”tykätä” luontuo, a šilloin hyö šiitä luonnošta elettih. Ruokua oli vähän, varšinki tuolla Kuittijärven toisella rannalla, minne ei piäšty ušeičči eikä laivat eikä talvella heposet. Nin ni piti šuaha ruokua šen verran, jotta keštyä še aika. Kaupoissa ei ollun mitänä.  

Vienalaiset ollah harvašanasie. Miun tuatto, kumpasen mie löysin ičelläni koko elämäkši ta mammalla toin ta šanoin, jotta täššä on šiula ukko, oli šemmoni harvašanani ihmini. Hiän hyvin harvoin muhahteli. Niin šemmoset ne tavallisešti Vienan karjalaiset ihmiset ni ollah. Mie voin šanuo nyt, kun olen teatterissa ruatan, jotta šiinä pitäy ottua huomijoh, onko še näytelmä vienalaisista ihmisistä vain Aunukšen karjalaisista. Aunukšen karjalaiset ollah poikkoimmat, enemmän paissah, ta heilä on šemmosie muotoja niin kuin “koivuine”, “jogine”, “Jumalaine”. Meilä ei. Meilä joki on “joki”, meččä on “meččä”, kouvu on “koivu”, ei še ole mikänä koivuni. No vaikka ollah šemmoset vakavat ta harvašanaset, hyö elettih aina yheššä. Mie kun meččäpos’olkoissa ruavoin, niin šielä oli karjalaisie, ukrainalaisie, valkovenäläisie, no oikein hyväššä šovušša kaikin elettih. Ne, ket tultih meččätöih tänne, kačottih, mitein tiälä elettih, mitein ruattih. Monet opaššuttih pakajamah karjalakši. Min’n’at kun jouvuttih karjalaisih perehih, nin yritettih opaštuo pakajamah karjalakši.

Lisyä kommenti

Luokkaukšie, kanšallista pahantahtoisuutta šekä VF:n lakien vaštasien toimien kehotušta šisältäjät viestit poistetah šivuilta!

Kommentit: *
Šiun nimi: *