Oma Mua

Ainehistoja livvinkarjalan murtehella

Vanhat juuret ta nuoret vešat

Lešosien šuvun etuštajat oman vuakunan vierellä. // Kirjuttajat: Nadežda Vasiljeva

Kešäkuun 25. päivänä yli 60 ihmistä keräyty vanhašša Ponkalahen kyläššä, mi ennein kuulu Kalevalan piirih. Pohkalahen eläjät ta jälkiläiset tultih Vienan Karjalan kauneheh kyläh Kalevalašta, Koštamukšešta, Vuokkiniemeštä, jotta muissella entisie vuosie, kertuo omie muisselmie kylän elämäštä, šen perintehistä ta tavoista, tavata šukulaisien ta muanmiehien kera.
Ponkalakšilaiset keräyvyttih Pekka Nikitinin talon luo hil’l’asen Kotijärven rannalla. Etukäteh pyyvvettih kalua, keitettih uuhhua ta čäijyö. Kaikin yheššä kerättih yhtenäini kylästola, kumpaseh ašetettih kaikki ruuvvat, mitä tuotih kostittamista varoin.
Stolašša pitälti paistih kylän entiseštä elämäštä, kerrottih šen eläjien kohtaloista, muisseltih niitä, ken jo šiirty tuonilmasih.
Šanteri Lesonen jo 25 vuotta eläy omašša šukutalošša Venehjärveššä, kumpani oli likvitoitu neuvoštoaikoina. Mieš kerto omašta vanhašta Lešosien šuvušta, kumpani oli kait yksi šuurimmista šukuloista Uhtuon ta Vuokkiniemen šeuvuilla. Lešoset elettih Pohkalaheššaki. Šanteri esitti Lešosien šuvun vuakunan, kumpani oli peruššettu šukulaisien voimin koko muajilmašta, ta kerto šen merkitykšeštä.
Pohkalahen muanmiehien tapuamisen alkuhpanija Julija Filippova kerto omašta idejašta:
– Miun juuret ollah Pohkalahešta: tiälä šynty miun tuatto ta eli hänen pereh. Ukko oli kylän kolhosin piämiehenä. Ajatuš järještyä Pohkalahešša oma kyläpruasniekka šynty jo ammuin, ka mie en tietän, mitein še vois toteuttua. Pohkalahešša on Aleksi Lipposen ”Nazarie tätän talo” ta višših kaikki alko šiitä.
Julijan šuunnitelmissa on restauroija Lipposen talo. Hiän alko ruatua turismialalla, jotta kerätä rahua talon šäilyttämiseh, vet ilman rahua nykyaikah on vaikie mitä ruatua. Šiitä Julija Filippovan himotti šuaha enemmän tietoja Ponkalahen entisiltä eläjiltä, mitein hyö ennein elettih, mitä mukavua oli kyläššä.
Kevyällä Julija kirjutti Lilja Lesosella, kumpani šynty Ponkalahešša ta nyt eläy Kalevalašša, ta Lilja kannatti tapuamisen idejua. Šiitä Filippova luati sosialiverkoštošša šivun Pohkalahešta kaikilla, ketä kiinnoštau tämä kylä. Ta niin ilmešty pieni pruasniekka. Šeuruavan tapuamisen ošallistujat ehotettih järještyä Maksiman huuttorilla.
Ponkalahen eläjien jälkiläiset käytih šukutalojen paikoilla. Kyläššä melkein ei šäilyn taloja, ka neki paikat, missä ne ennein šeisottih, ollah kallehet šyväimellä ta šielulla. Šamoin ihmiset käytih kaččomah omie kantatuattoja Ponkalahen vanhalla pokostalla.
Keräytynehet kirjutettih omie istorijoja erikoiseh vihkoh. Monta väittelyö šytytti vanha ponkalakšilaini tarina šiitä, jotta oman talon luona ei šua kuatua pihjalua, muitein taloh tulou hätä ta kennih šen eläjistä kuolou.
Tapuamispäivänä oli hyvä šiä, ka šiitä iltapuolella alko ukkosenilma ta vihma. Onnakko ponkalakšilaiset kerittih paissa ta levätä. Hyö lähettih matkah kotih päin ta luvattih toini toisella, jotta enši vuotena tuaš keräyvytäh ta kerrotah täštä pruasniekašta kaikilla, ken ei voinun tulla tällä kertua.
Juuri šemmosista pienistä alottehista muovoštuu še, mitä ajan mittah ruvetah šanomah rahvahan perintehekši. Ilahuttau še, jotta nyt, monien vuosikymmenien jälkeh, pohjoiskarjalaisissa havaččeutuu kanšallini ičetunto, ylpeyš omašta kanšašta ta kantatuattoloista. Ta himo šäilyttyä meijän kulttuuri, kieli, tavat tulijilla šukupolvilla. Vaikeih aikoih rahvahalla ilmeštyy tahto yhistyö omien juurien luo.

Lisyä kommenti

Luokkaukšie, kanšallista pahantahtoisuutta šekä VF:n lakien vaštasien toimien kehotušta šisältäjät viestit poistetah šivuilta!

Kommentit: *
Šiun nimi: *